Hankkeessa kehitetään Pohteen lastensuojelun avohuollon työskentelyä nykyistä vaikuttavammaksi mallintamalla ja juurruttamalla systeemistä työotetta sekä monialaisen asiantuntijuuden hyödyntämistä osana lastensuojelun sosiaalityön arkea. Painopiste sosiaalityön osaamisen vahvistamisessa.
Haku
Haku
- AsiasanatLastensuojeluMonialaisuusOsaaminenOsallisuus
- AsiasanatElinikäinen oppiminenIkääntyminenOsallisuusYhteiskehittäminenYhteisöllisyys
Tavoitteena on kehittää alueellisesti mukautuva etsivän vanhustyön monitoimijainen toimintamalli ja verkosto, joka tukee iäkkäiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä, aktiivista kansalaisuutta ja elinikäistä oppimista eri elinympäristöissä: kaupungeissa, taajamissa ja harvaan asutuilla alueilla.
TIE -Tukea itsenäiseen elämään (ESR+) hanke
ToimintamalliAsiasanatAsumispalvelutHyvinvointiteknologiaOsallisuusVammaispalvelutYhdenvertaisuusHankkeessa kartoitetaan asiakkaiden tarpeita ja nykyisiä käytäntöjä, kehitetään ja pilotoidaan uusia asumisen tuen toimintamalleja sekä vahvistetaan asiakasosallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja monialaista yhteistyötä.
GameON – sosiaalisesti vahvistava pelitoiminta
ToimintamalliAsiasanatHarrastustoimintaNuorisotyöOsallisuusRyhmätoimintaSyrjäytyminenSosiaalisesti vahvistava pelitoiminta on matalan kynnyksen ryhmätoiminnan malli, jossa pelaamista hyödynnetään osallistujille merkityksellisenä välineenä hyvinvoinnin, osallisuuden, sosiaalisen toimintakyvyn ja työelämävalmiuksien vahvistamisessa.
Nuorten ja nuorten aikuisten osallisuuden edistäminen, Kanta-Hämeen hyvinvointialue, (RRP, P4, I2)
ToimintamalliAsiasanatHyvinvoinnin ja terveyden edistäminenOsallisuusRRPHyvinvointialueella toimiva monistettava ja laajasti hyödynnettävä nuorten digitaalisen asiakasraadin toimintamalli
Raadissa otetaan huomioon nuorten osallisuuteen liittyvät erityispiirteet:
- AsiasanatAsiakas- ja palveluohjausEnnaltaehkäisyHyvinvoinnin ja terveyden edistäminenOsallisuusRRP
Kehitetään ja otetaan käyttöön toimintamalleja ja työvälineitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tueksi.
Järjestöjen treffit -toimintamalli
ToimintamalliAsiasanatJärjestötOsallisuusYhdistyksetYhteistyöRatkaisun perusideana on lisätä järjestöjen välistä yhteistyötä käytännössä treffi -menetelmän kautta. Toimintamallissa on kyse järjestötoimijoiden tutustuttamisesta toisiinsa ja erilaisten yhteistyön ja toiminnan ideoiden herättelemisestä.
- AsiasanatJärjestötMenetelmäOsallisuusYhdistyksetYhteiskehittäminen
Turvallisen tilan periaatteet -materiaalin avulla yhdistys voi muotoilla periaatteet omaan toimintaansa. Turvallisen tilan periaatteisiin kuuluu, että ne laaditaan mahdollisuuksien mukaan yhdessä. Yhteinen tekeminen vahvistaa sitoutumista periaatteiden noudattamiseen.
Tasa-arvon tarkistuslista hankkeelle
ToimintamalliAsiasanatOsallisuusTasa-arvoYhdenvertaisuusTasa-arvon tarkistuslistaa hyödyntämällä voidaan tukea tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista hankkeen toiminnassa. Tarkistuslista tarjoaa tukea hanketoimijoille, kuten hakijalle, hankepäällikölle ja rahoittajalle sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä.
Sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen konsepti
ToimintamalliAsiasanatInnovaatiotInnovaatiotoimintaOsallisuusYhteiskehittäminenOsaamiskeskus lisää tietoa ja ymmärrystä sosiaalisista innovaatioista ja kokoaa verkostoja niiden ympärille, edistää sosiaalisten innovaatioiden näkyvyyttä ja toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Osaamiskeskus on aloitteentekijä, innostaja – osaamiskeskuksen intresseissä on saada&