Hyvinvoiva lukio –toimintamalli sisältää menetelmiä terveellisten elintapojen, jatkuvan ryhmäytymisen, opiskelukyvyn ja mielenhyvinvoinnin edistämiseksi lukioissa.
Haku
Haku
Hyvinvoiva lukio
ToimintamalliAsiasanatHyvinvoinnin ja terveyden edistäminenMielen hyvinvointiYhteisöllisyysOpiskeluhuoltoLukio- AsiasanatOsallisuusIkääntyminenKulttuurihyvinvointiYhteisöllisyysToimintakyky
Järjestetään yhdessä etsivän vanhustyön ja yhteistyötahojen kanssa kymmenen kertaa kokoontuva kulttuuriklubi yli 65-vuotiaille. Kohderyhmänä ovat erityisesti toimintakykyiset, mutta sosiaalisesti syrjäytymisvaarassa olevat ikäihmiset.
- AsiasanatLainsäädäntöYhteistyöYhteisöllisyysTyönjako
Yhteiset toteutettavissa olevat pelisäännöt ohjaavat tasavertaisesti jokaisen roolia ja työtä. Yhteisten pelisääntöjen noudattamatta jättäminen johtaa jatkotoimenpiteisiin, jolloin siitä saadaan tuki myös esimiestyöhön.
- AsiasanatKotihoitoJohtaminenTyöhyvinvointiYhteiskehittäminenYhteisöllisyys
Työyksikössä järjestettiin neljä kokopäiväistä TYHY-päivää, jotka sisälsivät kehittämistoimintaa sekä virkistystoimintaa. Keskeisenä ajatuksena toisiimme tutustuminen. Henkilöstö jaettiin neljään sekaryhmään esihenkilöiden toimesta.
- AsiasanatKotihoitoJohtaminenTyöhyvinvointiYhteiskehittäminenYhteisöllisyys
Työyhteisön yhteiset pelisäännöt.
Kehittämistyöryhmä: Janette Räisänen, Kristiina Sauren, Liisa Algi, Merja Todaro, Janica Juvonen ja Niklas Grönberg
Lisätietoja toimintamallista: Janette Räisänen, aluevastaava
- AsiasanatKotihoitoJohtaminenTyöhyvinvointiYhteisöllisyys
Vastuualueiden ja tehtävien tunnistaminen ja taulukointi, jakaminen kiinnostuksen mukaan tasapuolisesti henkilöstölle. Vastuualueisiin ja tehtäviin liittyvien konkreettisten toimintojen ja tehtävien nimeäminen ja toteuttamisen suunnittelu sekä seuranta.
- AsiasanatTyöhyvinvointiYhteisöllisyysYhteiskehittäminen
Kaikki vastuutehtävät kartoitettiin ja kirjattiin, mitä vastuutehtävän hoitamiseen kuuluu ja ketkä ovat vastuuhenkilöitä.
- AsiasanatTyöhyvinvointiYhteisöllisyys
Työntekijöille lähetetyn kyselyn vastausten perusteella työyhteisössä järjestettiin työpaja, jossa työstettiin kyselyn vastauksia ja muodostettiin koko työyhteisöä koskevat pelisäännöt. Pelisäännöistä keskusteltiin työyhteisön kokouksessa ja kaikki työntekijät allekirjoittivat pelisäännöt.
- AsiasanatYhteistyöYhteisöllisyysTiedonhallintaKotihoito
Perusideana on työyhteisön yhteinen tiimi Teamsiin, josta löytyy kootusti keskeisimmät työhön liittyvät asiat, esimerkiksi viikkoviestit (tiedotteet), yleiset toimintaohjeet, työvuorotoiveet, lomalistat. Jokaisella tiimillä on lisäksi omat kansionsa tiimin yhteisille asioille.
Työyhteisön pelisäännöt, Viherlaakson kotihoito
ToimintamalliAsiasanatTiimityöYhteiskehittäminenYhteisöllisyysTasa-arvoKotihoitoPelisäännöt tehtiin yhdessä. Koko henkilöstö osallistettiin. Kaikki työntekijät kirjasivat PostIt lapuille pelisääntöjä. Työryhmä kasasi yhteenvedon, joiden perusteella säännöt luotiin.