Ikäihmisten suhteellinen määrä yhteiskunnassamme kasvaa tulevina vuosikymmeninä huomattavasti; ihmiset elävät yhä pidempään, asuvat kotona ja pysyvät toimintakykyisinä. Samalla ikäihmisten sosiaaliset suhteet ovat useamman tekijän summana vaarassa vähentyä.
Ikääntymisen haasteita hyvinvoinnille ovat muun muassa erilaiset sairaudet, liikunnan vähäisyys, ikääntyneiden ravitsemusongelmat kuten yli- ja alipaino ja vajaaravitsemus, päihteiden käyttö, mielenterveyden ongelmat sekä yksinäisyys. Toisaalta hyvinvointiin vaikuttaa myös kokemus osallisuudesta. Osallisuus ja aktiivinen kansalaisuus luovat hyvinvointia, avoimuutta ja turvallisuutta. (Kansallinen ikäohjelma, STM)
Kansanterveyden, yhteisvastuun sekä ihmisoikeuksienkin näkökulmasta on tärkeää varmistaa kaikille myös elämäkaaren loppupäässä mahdollisuus ja keinot osallistuvaan, mielekkääseen arkeen.
Organisaatiot (kaupungit, hyvinvointialueet) ovat todenneet ikäihmisten yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden kasvavaksi terveydelliseksi ja taloudelliseksi ongelmaksi. Samaan aikaan kulttuurihyvinvoinnin mahdollisuudet ovat osoittautuneet osaksi ratkaisua tähän ongelmaan, ja tästä on myös yhä lisääntyvää tutkimuksellista näyttöä. (kts. myös liite)
Organisaatioille tulevaisuuden – ja jo nykyhetken – haasteena on oikeanlaisten kulttuurihyvinvoinnin työkalujen tunnistamisen lisäksi rahoituksen kysymykset. Kulttuurin ja hyvinvoinnin rahoitus ovat perinteisesti olleet eri ”siiloissa”, ja hyvinvointialueiden myötä tällä kuilulla on potentiaalinen vaara syventyä entisestään. Toisaalta uuden rahoitusjärjestelmän äärellä voisi olla myös mahdollisuuksia pyrkiä siilojen poistamiseen yhteisen hyvän nimissä.
Myös oikeanlaisten ammattilaisten palkkaaminen sekä etsivään kulttuuriseen vanhustyöhön että kulttuurihyvinvoinnin sisällöntuottajiksi on organisaatioiden vastuulla ja kehityskohteena.
Pirjo Tiikkaisen mukaan (kts. liite) vanhuusiän yksinäisyydessä erottuu kaksi ulottuvuutta, emotionaalinen ja sosiaalinen yksinäisyys. Vanhuksen itsensä ilmaisema yksinäisyyden tunne heijastaa emotionaalista yksinäisyyttä, johon liittyy erilaisia kielteisiä tunteita kuten masentuneisuutta. Tärkeimmät emotionaalista yksinäisyyttä määrittävät tekijät masentuneisuuden lisäksi ovat leskeys, yksin asuminen, huonoksi koettu terveys ja alentunut toimintakyky. Sosiaalinen yksinäisyys ilmenee puutteellisiksi koettuina vuorovaikutussuhteina. Siihen johtavat erityisesti vähäiset ystäväkontaktit sekä mielialaongelmat ja huono toimintakyky, jotka vaikeuttavat kontaktien ylläpitämistä.
Moniin ikääntyvän väestön hyvinvoinnin ja terveyden haasteisiin voidaan vaikuttaa taiteen ja kulttuurin keinoin. Taide esimerkiksi torjuu yksinäisyyttä ja sen avulla voidaan lisätä resilienssiä ikääntyessä. Oma ongelmansa ovat kuitenkin kohderyhmän ihmisten etsiminen ja löytäminen, sekä heille tarjotun taiteen ja kulttuurin mielekkyys ja sitouttavuus.
Taideklubit ovat etsivän kulttuurisen vanhustyön ”jatke”. Etsivä kulttuurinen vanhustyö on aktiivista ja tavoitteellista uusien asiakasryhmien tunnistamista, löytämistä sekä kulttuurin ja taiteen äärelle saattamista ja osallistumisen esteiden poistamista. (kts. liite)
Oulun kaupunkistrategiassa todetaan, että hyvinvointi kuuluu kaikille, ja kaupungin pyrkimyksenä on mahdollistaa ihmisten kohtaaminen ja yhteisöllinen toiminta. Oulun valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026 osaltaan tukee kulttuurihyvinvointisuunnitelman ja kulttuuristrategian (Liite edellä) laatimista – ja toisin päin. Kaupungin kulttuuristrategiassa korostetaan saavutettavuuden edistämistä ja kohdennettuja kulttuuripalveluja, joilla parannetaan osallisuutta ja vähennetään mm. ikäihmisten yksinäisyyttä ja eriarvoistumista.
Taideklubit keskittyvät eritoten ikäihmisten osallisuuden haasteisiin lieveilmiöineen sekä henkilökohtaisen taidesuhteen vahvistamiseen.