Etäkuntoutuksen kehittäminen ja ratkaisujen käyttöönotto on koostunut kolmesta eri teemasta:
Etäkuntoutuksen valmiuksien kehittäminen
Etäkuntoutuksen kehittäminen ja ratkaisujen käyttöönotto on koostunut kolmesta eri teemasta:
Etäkuntoutuksen valmiuksien kehittäminen
Pohteella on otettu käyttöön nuorille ja lapsiperheiden vanhemmille tarkoitetut verkkopalvelut. Normaali.fi sivustolta nuoret saavat apua huoliin ja Enjaksa.fi sivustolta lapsiperheiden vanhemmat apua perhe-elämään.
Nykyinen vammaispalvelujen palvelutarpeen arvioinnin prosessi on työntekijälähtöinen: asiakas ei näe prosessin vaiheita eikä palvelutarpeen arvioinnin lomaketta ennen kuin työntekijä tapaa asiakkaan tämän kotona.
Monialainen asiakkaan palvelupolku kuvataan askel askeleelta verkkosivuille niin, että asiakkaan on mahdollista hahmottaa palvelun kokonaisuus, ennakoida palvelun aikana tulevia tapahtumia, asiakkaalta vaadittavia toimenpiteitä ja tunnistaa asiakkaan palveluun liittyviä ammattilaisia.
Omaperhe.fi-sivusto on lapsiperheille ja perhettä perustaville asukkaille suunnattu sähköinen tiedonlähde ja palvelutarjotin.
Toimintamalli on ohjeet terveysasemille Omaolon käytön tueksi.
Toimintamallin ytimessä on digitaalinen Oima-palvelu ja sen käyttöönotto hyvinvointialueella.
Mallissa rakennetaan selkeäkieliset ja helposti saavutettavat verkkosivuilla olevat koostesivut, joissa huomioidaan monikielisten käyttäjien tiedontarpeet.
Toimintamalli edistää alueen asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä tarjoamalla helposti saavutettavaa ja ajantasaista tietoa sekä selkeitä palvelupolkuja.
Henkilöstötietoista etenemismallia voidaan hyödyntää esimerkiksi uuden sovelluksen tai järjestelmän käyttöönotossa. Etenemismalliin sisältyy laaja henkilöstökysely jo käyttöönoton valmisteluvaiheessa.