Murkkufoorumi on murrosikäisten vanhemmille suunnattu ammatillisesti ohjattu vertaisryhmä, jossa käsitellään muun muassa lapsesta nuoreksi kasvamista, nuorten kaveri- ja seurustelusuhteita, nuoren itsetuntoa ja vanhemman omaa jaksamista.
Haku
Haku
Terveystapaamisia kylille
ToimintamalliAsiasanatMaaseutuHyvinvoinnin ja terveyden edistäminenTerveystapaamisia kylille -toimintamallin avulla saavutetaan kylillä asuvat ikäihmiset, jotka eivät osallistuisi kuntakeskuksissa järjestettäviin toimintoihin. Terveystapaamisten avulla viedään ikäihmisille ajankohtaista tietoa sekä kannustetaan omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.
- AsiasanatNuorisotyöYhteisöllisyysPsykososiaalinen tukiOsallisuusSyrjäytyminen
Kohtaus kaupunkiolohuonemalli on tehty aidosti kohderyhmän tarpeet huomioivaksi ja niiden pohjalta toimivaksi. Mallia toteuttamalla voidaan perustaa matalankynnyksen yhteisöllisiä tapahtuma-ja kohtaamispaikkoja nuorille aikuisille.
- AsiasanatAsiakas- ja palveluohjausIkääntyminenAsiakassegmentointiIntegraatioAsiakaslähtöisyys
Toimintamallissa asiantuntijasairaanhoitaja toimii gerontologisessa sosiaalityössä. Sairaanhoitaja tekee yhdessä sosiaalityöntekijän/-ohjaajan kanssa asiakkaan palvelutarpeenarviointia, mitkä toteutetaan kotikäynteinä.
Painonhallintasovellus elämäntapamuutosten tukena
ToimintamalliAsiasanatElintavatDigitaaliset palvelutItsehoitoYlipainoiset, sairastumisriskissä olevat ja itsenäiseen painonpudotukseen motivoituneet työikäiset, joilla on älypuhelin käytössä, saavat käyttöönsä vuodeksi painonhallintaa ja elämäntapamuutoksia tukevan sovelluksen.
Tietoturvallinen pikaviestisovellus lapsille ja nuorille
ToimintamalliAsiasanatDigitaaliset palvelutKehittämiskokeilu jakautui kolmeen vaiheeseen:
Monikulttuuristen asiakkaiden kohtaaminen (RRP, P4, I1)
ToimintamalliAsiasanatIkääntyminenKohtaaminenMonikulttuurisuusRRPProsessien kehittäminenMonikulttuuristen ikääntyneiden tavoittamisen ytimessä on osaava henkilöstö joka on sitoutunut antirasistiseen työotteeseen sekä syrjintä vapaaseen palvelukeskustoimintaan.
- AsiasanatProsessien kehittäminenYhdenvertaisuusLastensuojeluPerhepalvelutRRP
Perhesosiaalityössä ja lastensuojelussa pääsääntöisesti käytössä olevat palvelut ja niiden sisältö sekä käyttötarkoitus on kuvattu selkeästi suomeksi ja ruotsiksi.
Eksoskeletonit kotihoidon työntekijöiden tukena
ToimintamalliAsiasanatTyöhyvinvointiKotihoitoEksoskeletonien vieminen kotihoidon henkilöstölle ja eksoskeletonien käytön testaaminen hoitotyön tukena. Tavoitteena on,että eksoskeletonien avulla kotiin vietävien palvelujen henkilöstön työhyvinvointi paranee ja fyysinen kuormitus vähenee.
Vaikuttavuusperusteisen ohjauksen kehittämistä tukevat pilotit, sepelvaltimotautipotilaat, Varsinais-Suomen HVA (RRP, P4, I3)
ToimintamalliAsiasanatRRPVaikuttavuusSepelvaltimotautipotilaan hoitoketjun vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden mittaaminen tarjoaa hyvinvointialueille konkreettisia työkaluja palvelujen ja päätöksenteon kehittämiseen.