Digimentoroinnilla tarkoitetaan vertaistukeen perustuvaa menetelmää, jossa yksiköittäin valitut, innostavat ja digitaalisia taitoja omaavat työntekijät ohjaavat oman yksikkönsä henkilöstöä sähköisten palveluiden käytössä.
Haku
Haku
- AsiasanatOsaaminenHenkilöstöresurssit ja osaaminenDigitaaliset palvelut
Mentorointi teho- ja valvontaosastolla
ToimintamalliAsiasanatMentorointiElinikäinen oppiminenSairaala Novan teho- ja valvontaosastolla mentorointia käytetään perehdyttämisen tukena, mutta myös vertaistukena uuden ja kokeneemman kollegan välillä. Hiljaisen tiedon ja kokemuksien jakamisessa mentorointi on suurena apuna.
- AsiasanatMielenterveysTyöllistyminenTyöhönvalmennusKuntoutusOsallisuus
Etelä-Pohjanmaan IPS-työhönvalmennushanke toteutui 10/21 - 06/23. Projektipäällikön lisäksi hankkeessa työskentelivät kolme täysiaikaista ja yksi osa-aikainen työhönvalmentaja sekä osa-aikainen tiedottaja-kokemusasiantuntija.
- AsiasanatTyönjakoSosiaalialaAikuissosiaalityöPerhepalvelutSosiaalihuolto
Ratkaisun perusideana on ollut muodostaa asiakasprosessiin ja lainsäädäntöön nojaava, selkeä työnjako sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien välille niin, että päällekkäisyys vähenee ja molemmilla ammattiryhmillä on selkeät roolit asiakasprosessin eri vaiheissa.
Mielenhyvinvoinnin matalan tuen malli nuorten kasvuympäristöön, Kainuun hyvinvointialue (RRP, P4, I1)
ToimintamalliAsiasanatMielenterveysEnnaltaehkäisyMoniammatillisuusRRPToimintamallissa rakennetaan kouluvuoteen jäsennelty oppikokonaisuus, joka tukee nuorten mielen hyvinvointia.
Tiedolla ohjautuvat tiimit -toimintamalli
ToimintamalliAsiasanatTietojohtaminenJohtaminenTiimityöProsessien kehittäminenRRPToimintamalli rakentuu kolmesta päävaiheesta:
Ennakoiva työSiirtymä- ja nivelvaiheiden yhtenäistäminen mielenterveys- ja riippuvuuspalveluissa, Etelä-Savon HVA (RRP, P4, I1)
ToimintamalliAsiasanatMielenterveyspalvelutPerustason mielenterveyspalvelutErikoissairaanhoitoRRPToimintamallissa laaditaan työntekijöille suunnatut toimintaohjeet siirtymä- ja nivelvaiheisiin mielenterveys- ja riippuvuuspalveluissa.
Psykososiaalisten menetelmien koordinaatio aikuisten mielenterveys- ja riippuvuuspalveluissa, Etelä-Savon HVA (RRP, P4, I1)
ToimintamalliAsiasanatMielenterveyspalvelutPsykososiaalinen menetelmäPerustason mielenterveyspalvelutRRPEtelä-Savon hyvinvointialueen aikuisten mielenterveyspalveluille luotiin toimintamalli psykososiaalisten menetelmien koordinoimiseksi. Toimintamallissa suunniteltiin vuosikellopohja menetelmäkoordinaatiolle sekä luotiin suunnitelma menetelmäkoulutusten ns.
Digi-innovaatiot mielenterveys- ja riippuvuuspalveluissa, Etelä-Savon HVA (RRP, P4, I1)
ToimintamalliAsiasanatMielenterveyspalvelutPerustason mielenterveyspalvelutDigitaaliset palvelutRRPNuorten ahdistuksen digihoitopolkua käytetään nuorten mielenterveys- ja riippuvuusvastaanotoilla (pth) hoitojaksolla niiden 13-17 vuotiaiden nuorten hoidossa, joiden on arviojaksolla arvioitu hyötyvän ahdistuksen hoitopolusta digitoteutuksena.