Ei liity ilmiöön
Yhteistyötahoilta kerättiin kirjallista asiakaspalautetta ja palaute käytiin läpi työyhteisön kehittämispäivässä. Palautteen myötä kehitettiin ja muutettiin toimintaa.
Toiminnanohjausjärjestelmä laajennettiin vuoden 2025 alueemme kaikkiin yleislääketieteen vuodeosastoille ja kotisairaalaan.
Toimintamallissa vapaaehtoiset asiointitukihenkilöt auttavat haavoittuvassa asemassa olevia viranomais- ja palveluasioinneissa.
Toimintamallissa kehitettiin lastensuojelun avohuollon tiimin toimintatapoja. Tavoitteena oli kuormitusmittarin avulla tunnistaa oikea-aikaisesti työntekijöiden kuormittuminen.
Alaikäisten päihdehoidon kehittämisessä kuvataan päihdehoidon toteutuminen varhaisesta puuttumisesta päihdehoidon interventioiden toteuttamiseen.
Koulutusta ohjattuna 2 opintopisteen verkkokoulutuksena, mutta hankeaikana (2025–2027) on mahdollisuus sopia maksuttomasta koulutuksesta myös omalla hyvinvointialueella tai rajatummasta aihee
Tälle sivustolla on koottu loppuseminaarissa esiteltyjen toimintamallien ja puheenvuorojen materiaalit.
Pelastusalalla houkuttelevana työaikamallina pidetään poikkeusluvanmukaista työtä, 24h työtä ja 72h vapaata.
Tehtävämäärien kasvulla työntekijät kokevat tekevänsä arvokasta työtä.
Työntekijöiden hyvinvointia pyritään parantamaan usealla mallilla.