Lähtökohtana toimintamallille on, että terveellisten elintapojen puheeksi ottaminen sekä asiakkaan ohjaus ja motivointi ovat osa jokaisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen työtä.
Mallissa on koottu työkaluja elintapaohjausta tukemaan:
Lähtökohtana toimintamallille on, että terveellisten elintapojen puheeksi ottaminen sekä asiakkaan ohjaus ja motivointi ovat osa jokaisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen työtä.
Mallissa on koottu työkaluja elintapaohjausta tukemaan:
Tarkoituksena on koota saman yksikön tuotettavaksi kaikki
Mielen hyvinvoinnin ABC –toimintamalli on todettu vaikuttavaksi ja mielenterveyttä edistäväksi.
Keusoten valitussa kotihoitoyksikössä säännöllisen kotihoidon asiakkaiden käyttöön otettiin Suvanto Care -sensoriteknologia, jonka käytön tavoitteena oli arvioida, tuoko teknologia lisätietoa ja tukea ammattilaisen tekemään palvelutarpeen arviointiin sekä miten
Ketterästi yhdessä – pienten kuntien voimavarat työllisyyden tukena -hanke on Etelä-Karjalan seitsemän pienen kunnan yhteinen hanke (Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari), jota hallinnoi Rautjärven kunta.
Fysioterapian suoravastaanotolla tarkoitetaan tuki- ja liikuntaelinhaasteita omaavan asiakkaan ilman lähetettä tapahtuvaa ensimmäistä käyntiä suoravastaanottoa toteuttavan fysioterapeutin luona.
Palvelupolun kuvauksella selkiytettiin sekä alueen asukkaille että asiakastyötä toteuttavalle henkilöstölle palveluprosessin eri vaiheita ja hyödynnettävissä olevia keinoja ja palveluita.
Ennaltaehkäisevien palvelujen määrittelytyönä kehitettiin kuntoutuspalveluiden tarpeiden näkökulmasta Keusoten sisäisillä verkkosivuilla sijaitseva Asiakkaan ohjaamisen tietopankkia.
Mäntsälän alueen Arviointi- ja kotikuntoutuspalvelu (Arki-tiimi) toteuttaa arviointijaksoja asiakkaille, joilla ei ole vielä säännöllisen kotihoidon palveluja.