Lapsi- ja perhepalveluiden toiminta ja kehittäminen tapahtuu ja on organisoitu eri toimijoille, SOTE-palveluihin, sivistyspalveluihin ja muihin kunnan palveluihin, järjestöihin, seurakunnille ja kelalle. Erillisyys toiminnassa ja kehittämisessä haastavat sitä, että perheet saavat juuri sitä tukea, mitä tarvitsisivat. Perhekeskusten toiminnan on tarkoitus yhteensovittaa eri toimijoiden työtä.
Yhteiskunnassamme on paikallisella ja kansallisella tasolla erilaisia ilmiöitä, joihin emme pysty löytämään ratkaisuja perinteisellä organisaatio- ja palvelulinjalähtöisellä lähestymistavalla. Kompleksisiin ilmiöihin ei pystytä vastaamaan pohtimalla ratkaisuja irrallisesti yhdessä palvelussa. Lisäksi tarvitaan uudenlaista työotetta, jossa päästään sellaisiin työskentelytapoihin, joissa ratkaisuja ei suunnata ilmiongelmiin vaan pystytään pohtimaan syvällisemmin juurisyitä ilmiöiden takana.
Kansallisesti on tunnistettu ja nostettu esiin tarve perhekeskuksen palveluiden systeemisyyden vahvistamiselle. Tämä tarkoittaa sitä, että sen lisäksi, että eri toimijat saadaan tuotua yhteen, on kiinnitettävä huomiota myös siihen, millä tavalla työtä tehdään yhdessä. Perhekeskuksessa tarve on luoda yhteisiä toimintamalleja paitsi systeemiselle asiakastyölle, myös systeemiselle johtamiselle ja kehittämiselle.
Kansallisessa kehittämistyössä, erityisesti Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön toimesta, katsetta on käännetty perhekeskusten ilmiölähtöisen toiminnan tarpeeseen. Tällöin puhutaan myös yhteisövaikuttavuudesta. Ilmiölähtöisyyden kautta kohdistetaan palveluita vahvemmin perheiden tarpeisiin ja toisaalta löydetään paikka yhteiselle työlle, sillä ilmiöt koskettavat yleensä useita eri palveluita perhekeskuksessa ja sen yhdyspinnoilla.
Kansallinen lapsistrategia kehottaa kohdistamaan katseen lapsi- ja perhepalveluissa haavoittavammassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin, heidän osallisuuteensa sekä ylipäätänsä lasten ja nuorten arjen rajapinnassa tapahtuvaan osallisuuteen. Lisäksi huomiota kehotetaan kohdistamaan palveluiden yhteensovittamiseen vahvemmin lasten ja nuorten tarpeisiin. Tämä tulee huomioida myös perhekeskuksen kehittämisessä.
Asiakkailla on tarve palveluihin, jotka vastaavat vahvemmin heidän tarpeisiinsa yhteensovitettuna kokonaisuutena. Lisäksi perheiden osallisuus palveluiden kehittämisessä on varmistettava, sillä miten voimme tietää, millaisen tuki vastaa perheiden tarpeisiin, jos emme kysy sitä perheiltä itseltään. Lisäksi perheiden ja yhteisöjen omat voimavarat ja ratkaisut tulevat mukaan yhteiseen toimintaan vain siten, että perheet ovat mukana kehittämisessä ja toiminnan suunnittelussa.
Ammattilaisilla ja organisaatiolla olisi hyvä olla tarve oppia uutta siitä, miten perheille voidaan olla avuksi. Kinkkisissä ilmiöissä ja pulmissa ammattilaiset ja organisaatio tarvitsevat erilaisia tapoja toimia sekä kokonaiskuvaa siitä, kuinka toimitaan yhdessä kokonaisuutena. Lisäksi tarvitaan yhdessä oppimista ilmiöiden myönteisitä vaikutuksista ja siitä, missä on onnistuttu. Organisaatiot tarvitsevat työkaluja siihen, kuinka muuttaa toimintansa organisaatiolähtöisestä asiakaslähtöiseksi. Tahtotilaa tälle löytyy, mutta konkreettiseen muutos tarvitsee tuekseen asiakas- ja perhelähtöisyyttä tukevia työkaluja.
Kompleksisten ilmiöiden äärellä organisaatiolta tarvitaan yhteisiä toimintamalleja ilmiöiden ymmärtämiseksi ja ratkaisujen suunniteluksi. Lisäksi tarvitaan hahmotusta siitä, kuinka toimintamalleissa työtä koordinoidaan ja fasilitoidaan systeemisellä työotteella siten, että päästään toivottuun tulokseen.
Mukana yhteiskehittämisprosessissa oli ensimmäisessä askeleessa neljä kehittäjäasiakasta.
Toimintamallin seuraavissa askeleissa, kokeilussa käytännössä ja jatkokehittämisessä työpajoissa on ollut mukana vähintään 100 lasta, nuorta ja vanhempaa.
Samalla kehitettiin käytännön kokeiluilla erilaisia ymmärrystä ja osaamista siitä, kuinka perheiden on mahdollista olla mukana yhteiskehittämisessä. Tarkastelimme ja opimme siitä, millaisia menetelmiä, työkaluja ja toimintaa silloin on mahdollista hyödyntää.