Hyvän Työn käsikirja: opas työn uudistamiseen asumispalveluissa
Hyvän Työn käsikirja: opas työn uudistamiseen asumispalveluissa
Tavoitteena on kehittää ikääntyneiden asumisen palveluita asukaslähtöisemmiksi sekä sujuvoittaa eri ammattiryhmien välistä työnjakoa. Tavoitteiden ja yhteiskehittämisen pohjalta syntyi tämä käsikirja, joka jalkautuu yksiköihin ensi vuoden aikana.
Toimintamallin nimi
Tavoitteena on kehittää ikääntyneiden asumisen palveluita asukaslähtöisemmiksi sekä sujuvoittaa eri ammattiryhmien välistä työnjakoa. Tavoitteiden ja yhteiskehittämisen pohjalta syntyi tämä käsikirja, joka jalkautuu yksiköihin ensi vuoden aikana.
Yhteiskehittämisen tuloksena rakennettiin vuosikello, jossa on kahdeksan keskeisintä haaste-teemaa, jotka nousivat henkilöstöltä ja esihenkilöiltä sekä ohjausryhmiltä. Vuosikellon teemoja on tarkoitus käsitellä ensi vuoden aikana kaikissa Kymenlaakson Hyvinvointialueen asumisen yksiköissä. Esihenkilöt käyvät teemoja läpi kuukausikokouksissaan henkilöstöjensä kanssa.
Lähihoitajat ovat tällä hetkellä yksi suurimmista ammattiryhmistä Kymenlaakson hyvinvointialueen asumispalveluissa. Lähihoitajan työnkuva koostuu mm. asiakkaiden ohjaamisesta, psykososiaalisen tuen tarjoamisesta, arjen mielekkyyden edistämisestä, perushoidollisista tehtävistä sekä ravitsemuksesta huolehtimisesta. Lähihoitaja on osa moniammatillista tiimiä, joten myös vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot korostuvat monialaisessa hoitotyössä.
Kymenlaaksossa halutaan varmistaa, että lähihoitajilla on monipuoliset mahdollisuudet käyttää laajaa ammattitaitoaan parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaiden hyväksi. Lisäksi pyrimme vahvistamaan työn mielekkyyden kokemusta osana moniammatillista työyhteisöä sekä mahdollistamaan käytännön työn sujuvoittamisen. Työ asumispalveluissa on vaativaa, mutta monipuolista. Vaikuttamalla työn sujuvuuteen, tiimityökäytänteisiin ja asiakastarvetta ohjaaviin käytänteisiin, lisättäisiin merkittävästi työn mielekkyyttä ja työssä jaksamista. Lainsäädännön asettamat raamit, kuten lääkeluvat, mitoitukset ja säädökset asettavat omat haasteensa toiminnan järjestämisessä niin asiakkaan kuin ammattilaisen optimaalisen päivän rakentamisessa.
Kymenlaakson hyvinvointialueen asumispalveluissa on tarpeen kehittää ja mallintaa lähihoitajien sekä tukipalveluiden työtekijöiden työnkuvaa, työtehtäviä ja työnjakoa, jotta varmistetaan nyt ja tulevaisuudessa henkilöstön riittävyys ja kohdennus tarpeenmukaisiin työtehtäviin.
Alueen asumispalveluissa halutaan vahvistaa erityisesti kuntouttavaa työotetta sekä toimintakulttuuria, jossa asiakas on aktiivinen toimija omassa elämässään. Tällä hetkellä toimintakulttuuri on rakentunut hyvin hoiva- ja hoitopainotteiseksi ja asiakkaan osallisuutta aktiivisena toimijana ei tueta tarpeeksi.
Hyvän Työn käsikirjan vuosikellon teemojen avulla yksiköissä uudistetaan työtä asukaslähtöisempään suuntaan ja henkilöstöjen työilmapiiriä sekä moniammatillista työnjakoa vahvistetaan jokaisen yksikön omien tarpeiden mukaan.
Hyvän Työn käsikirja on esitelty esihenkilöille ja se sai hyvää palautetta nimenomaan siitä, että teemat ovat nousseet henkilöstöltä.
Kansikuva