Suomessa mielenterveystyön valtakunnallisesta suunnittelusta, ohjauksesta ja valvonnasta vastaa Sosiaali- ja terveysministeriö. Tavoitteena on mielenterveyden vahvistaminen sekä vähentää siihen kohdistuvia uhkia. (Mielenterveyspalvelut 2019.) Mielenterveystyön kehittämisestä ja tutkimisesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) (Mielenterveys 2019). Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävänä on mielenterveyden häiriöiden ehkäisy, varhainen tunnistaminen, asianmukainen hoito ja kuntoutus (Mielenterveyspalvelut 2019).
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen järjestämisuunnitelmassa perustason matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut on nostettu yhdeksi tärkeäksi palveluiden kehittämisen kohteeksi.
Hoidon tarpeen arviointi sisältää arvion siitä, tarvitseeko potilas välitöntä päivystyshoitoa, muuta kiireellistä hoitoa, kiireetöntä hoitoa, muun kuin terveydenhuollon apua tai ei lainkaan toimenpiteitä. Potilasturvallisuuden vuoksi on tärkeää, että päivystysyksikössä hoidon tarpeen arviointia tekevällä terveydenhuollon ammattihenkilöllä on olemassa tehtävän edellyttämä osaaminen ja kokemus. Tehtävän edellyttämästä koulutuksesta, ohjauksesta ja valvonnasta huolehtii työnantaja. Mielenterveystyön pitää integroitua muihin terveydenhuollon palveluihin, hoidon tarpeen arvioinnin ja sairauksien hoitoon. Päivystyksellinen hoito on aiheellista potilaan ollessa itsetuhoinen, väkivaltainen tai potilaan käyttäytymistä ohjaavat voimakkaasti aistiharhat tai harhaluulot tai mikäli potilas kokee pärjäämättömyyttä omahoidon keinoin. Kliinisen tilan arvioinnissa suositellaan käytettäväksi standardoituja mittareita, jotka lisäävät haastattelun luotettavuutta ja kattavuutta. Mittareiden avulla samat asiat tulevat huomioiduksi jokaisella haastattelukerralla ja potilaan vointia voidaan seurata pitkäaikaisesti. Mittareiden tulokset ovat helposti dokumentoitavissa.
Nykyisellään terveyskeskuksen vastaanotolla hoidon tarpeen arviota toteuttaa sairaanhoitaja. Psykiatrisen potilaan hoidon tarpeen ja hoidon kiireellisyyden arviointi koetaan haastavaksi. Potilas ohjautuu useimmiten joko terveyskeskuslääkärille tai psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle. Hoidontarpeen arviointi toteutetaan vaihtelevilla menetelmillä ja esitietoja ei aina kysytä ja kirjata kattavasti. Tämä kuormittaa lääkäreitä ja myös psykiatrisia sairaanhoitajia.
Kehittämisen lähtötilanteessa mielenterveyspalveluihin oli pitkä jono, perusterveydenhuollossa mielenterveyspalveluihin ohjautuu potilaita monen eri ammattiryhmän kautta sekä potilaiden oman yhteydenoton kautta. Potilaiden hoitoonpääsy sekä psykiatrisen koulutuksen saaneen ammattilaisen hoidon tarpeen arvio viivästyi. Hoitoajat mielenterveyspalveluissa olivat pitkiä, koska tiivitä aikoja ei voitu antaa. Akuuteissa tilanteissa ei ollut mahdollista antaa käyntiaikoja niitä tarvitseville. Huono pääsy psykiaytisen hoitajan vastaanotolle oli jiohtanut tilanteeseen, jossa vastaanoton sairaanhoitajille jäi keinoksi laittaa potilaat lhyen hoidon tarpeen arvion jälkeen päivystävälle lääkärille. Tämä taas ruuhkautti entisestään päivyställe lääkärille pääsyä.
Haluttiin kehittää uusi toimintatapa, jossa potilaat ohjataan oikea-aikaisesti hoidon tarpeen arvioon psykiatriselle hoitajalle ja hoitoon hoidon porrastuksen mukaan. Vastaanoton hoitajat tarvitsivat työkaluja mielenterveysasiakakiden hoidon tarpeen arvioon. Mielenterveyspalveluiden psykiatriset hoitajat tarvitsivat mahdollisuuden toteuttaa lyhyempiä interventioita potilaiden tarpeiden mukaan.
Haluttiin tarjota oikea-aikaista matalan kynnyksen mielenterveyspalvelua alle 7 vuorokauden sisään. Samalla uuden toimintamallin myötä valmistauduttiin tulevaan hoitotakuun muutokseen.