Yhteiskehittäminen
Yhteiskehittäminen
Mallin keskeinen tuotos on lääkkeenmääräämishoitajan tehtävänkuva, joka on sovellettavissa nykyisen tiimimallin lisäksi myös omalääkäri-omahoitajatiimimalliin, laajennettujen aukiolojen akuuttivast
Asiakaskeskeisyys on nykypäivän palvelukehityksen kulmakivi, mutta sen toteutuminen vaatii aitoa asiakasosallisuutta.
Sovitaan säännölliset työnohjaukset, niillä tavoitellaan muutosvastarinnan vähentymistä. Mietitään positiivisia kannustimia ja sitä miten voisimme puhua asiakkaistamme positiivisesti.
Toimintamallissa kuvataan toisen asteen opiskelijoiden psykiatrisen hoidon tarpeen arvioinnin prosessi ja yhteistyö perustason mielenterveyspalveluiden ja opiskeluhuoltopalveluiden välillä.
Sosiaalialan Hyvä käytäntö -palkinnon on saanut Helsingin Tsemppi-toimintamalli. Malli on sosiaalista kuntoutusta ikääntyneille, joilla on haasteita päihteidenkäytön tai mielenterveyden kanssa.
Yhteiskehittämisen osallistavat menetelmät tarjoavat keinon kehittää palveluita haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille.
Asukastila Kivenkolossa on vahvistettu yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.
Yhdessä kehitysvammaisten henkilöiden kanssa kehitettiin kaksi saavutettavaa verkkokurssia, jotka tukevat digitaitojen ja medialukutaidon oppimista.
DigiMetku-sovellus edistää lasten ja nuorten kuntoutumista arjessa. Käyttäjät kuvaavat itselleen tärkeitä asioita ja laativat tavoitepolun, jossa on suunnitelma ja seuranta.
Hyvällä tuulella Vaalassa - viestintäkampanja on yhteiskehittämisen tulos, jossa nostetaan esiin Vaalan palveluita.