Työttömät
Prikkakeskus on logistiikkakeskus, joka välittää keskitetysti ylijäämäruokaa ruoka-aputoimintaan. Keskus on merkittävä ruokahävikin vähentäjä, työllistäjä ja vapaaehtoistoiminnan paikka.
Kokemusasiantuntijoiden kanssa yhteiskehitettävän toimintamallin tarkoituksena on tilanteen kokonaisvaltainen huomioiminen ja kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksen vahvistaminen
Keskeisten psykosos.menetelmien koulutusten koordinointi, ylläpito ja arviointi terapiatakuulain piiriin kuuluvien lasten sekä alle 23-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten palveluissa.
Toimintamalli rinnalla kulkevan otteen mukaisesti siten, että kaikissa tilanteissa pyritään tukemaan kohderyhmää saamaan tarvitsemansa tuen koulutus- ja työllistymispolulleen, jotta mahdolliset tak
Toimintamallilla tuetaan ylivelkaantuneiden yrittäjämiesten hyvinvointia ja jaksamista arjessa.
Green Care -työpajatoiminnan tavoitteina on edistää kestävää kehitystä, tukea osallistujien yhteisöllisyyttä ja osallisuutta sekä syventää osallistujien luontosuhdetta.
Digiraati vahvistaa asukkaiden osallistamista tarjoamalla alustan kyselyille, pilottien rekrytoinneille ja tiedon jakamiselle.
Paljon palveluja käyttäviä pitkäaikaissairaita asiakkaita tuetaan hoidon tarpeen arviointiin ohjautumisessa tilapäismajoitusprosessin aikana tai pysyvämpään asumisratkaisuun siirtymisen jälkeen.
Kehittää matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa ja luoda tuetun vapaaehtoistoiminnan malli.
Mallissa luotiin uusia ratkaisuja vieraskielisten työllisyysasteen nostamiseen ja kehitettiin yritysyhteistyön sekä korkeakoulujen kansainvälisen rekrytoinnin mallit, joilla edistetään kansainvälis