Turvallisen tilan periaatteet yhteisötiloissa sekä yhdistystoimijoilla

Luotu 10.06.2026
Turvallisen tilan periaatteet yhteisötiloissa sekä yhdistystoimijoilla
Turvallisen tilan periaatteet yhteisötiloissa sekä yhdistystoimijoilla

Tiivistelmä

Turvallisen tilan periaatteet -materiaalin avulla yhdistys voi muotoilla periaatteet omaan toimintaansa. Turvallisen tilan periaatteisiin kuuluu, että ne laaditaan mahdollisuuksien mukaan yhdessä. Yhteinen tekeminen vahvistaa sitoutumista periaatteiden noudattamiseen.

Toimintamallin pilotoinnissa esiin nousi yhteistyön ja yhdessä tekemisen merkitys sekä mallin vaikutukset toiminnan turvallisuuteen -turvallisen tilan periaatteet on koettu tukevan osallistumista sekä ne auttavat toimijoita puuttumaan mahdolliseen epäasialliseen käytökseen tai toimintaan. 

On tärkeää, että yhteisötilojen / kumppanuustalojen ja yhdistysten ilmapiiri on sellainen, jossa jokainen voi osallistua ja ilmaista itseään ilman pelkoa syrjinnästä, vähättelystä tai ulkopuolelle jäämisestä. Hyvän ilmapiirin avulla mahdollistetaan mahdollisimman monen ihmisen osallistuminen toimintaan, jolloin paikallinen yhteisöllisyys ja ihmisten osallisuus vahvistuu. 

Vaikutusten itsearviointi

Toimintamalli on itsearvioitu 10.6.2026.

Lue yhteenveto

Toimintamallin kuvaus

Ongelma tai haaste, johon toimintamalli vastaa

Kouvolan eri alueilla toimii yhteisötiloja, jotka kaupunki tarjoaa yhdistysten ja muiden toimijoiden käyttöön. Tilojen tarkoituksena on lisätä asukkaiden hyvinvointia vahvistamalla alueellista yhteisöllistä toimintaa. Tavoitteena on myös tuoda asukkaiden saataville yhdistysten ja muiden toimijoiden järjestämiä, kaikille avoimia palveluita ja harrastusmahdollisuuksia.

Turvallinen tila tarkoittaa yhdessä sovittuja toimintatapoja, joiden tavoitteena on luoda ilmapiiri, jossa jokainen voi osallistua ja ilmaista itseään ilman pelkoa syrjinnästä, vähättelystä tai ulkopuolelle jäämisestä. Turvallinen tila ei poista ristiriitoja tai virheitä, vaan ohjaa käsittelemään niitä rakentavasti, toisia kunnioittaen ja oppimista edistäen.

Toimintamallin kohderyhmä ja sen tarpeet

Turvallisen tilan periaatteet yhteisötiloissa ja järjestöoimijoilla on syntynyt toimijoiden omista tarpeista. Toiminnassa kohdataan ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, mikä tekee turvallisesta ja kunnioittavasta ilmapiiristä erityisen tärkeän. Periaatteet tukevat toiminnan avoimuutta ja sekä parantavan sen saavutettavuutta kaikille osallistujille.

Toimintamallin käyttäjiä voivat olla yhteisötilojen tai kumppanuustalojen toimijat, talotoimikunnat tai vastaavat kokoonpanot, jotka vastaavat tilojen toiminnasta sekä erilaiset järjestöt, yhdistykset tai seurat. 

Toimintamallille asetetut tavoitteet

Turvallisen tilan periaatteet yhteisötiloilla sekä yhdistystoimijoilla -mallin tavoitteena on tukea ja vahvistaa yhteisön toimintaa ja mahdollistaa toiminnan turvallisuus kaikille. Tavoitteena on myös tuoda asukkaiden saataville yhdistysten ja muiden toimijoiden järjestämiä, kaikille avoimia palveluita ja harrastusmahdollisuuksia.

Turvallisen tilan työpajan tavoitteena on laatia yhdessä osallistujien kanssa (yhdistykselle tai muulle yhteisölle) soveltuvat turvallisen tilan periaatteet. Samalla pyritään vahvistamaan osallistujien sitoutumista periaatteiden käyttöön ja noudattamiseen osana arjen toimintaa.
Työpaja perustuu osallistavaan ja yhteiseen työskentelyyn, joka tukee periaatteiden ymmärtämistä, omaksumista ja käytännön soveltamista.

Turvallisemman tilan periaatteiden tavoitteena on, että jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi ja yhdenvertaiseksi riippumatta henkilökohtaisista ominaisuuksistaan, kuten sukupuolesta, etnisestä taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, toimintakyvystä, kielestä sekä muista yksilöllisistä tekijöistä. Periaatteet voivat sisältää esimerkiksi avoimuutta, kunnioitusta, toisten kuuntelemista, asiattomaan käytökseen puuttumista ja oikeuden oman identiteetin itse-määrittelyyn (SKL Opintokeskus).

Mittarit ja keinot tavoitteiden toteutumisen seurantaan ja arviointiin

Tavoitteiden toteutumista voidaan seurata esimerkiksi työpajaan osallistuneiden määrällä, sekä teettämällä yhteisötilojen käyttäjille ja yhdistystoimijoille kysely turvallisen tilan periaatteiden toteutumisesta käytännössä. 

Toimintamallin keskeiset edellytykset

Toimintamallin keskeisin edellytys on toimintamallin työpajoihin ja turvallisen tilan periaatteiden luomiseen sitoutuminen. Edellytyksenä tähän on tarveperusteisuus, kuinka tärkeänä kaikille avoin ja kunnioittava sekä turvallinen ilmapiiri toiminnassa koetaan. 

Toimintamallin, työpajojen vetäminen edellyttää materiaaliin perehtymistä sekä jonkin verran fasilitointiosaamista ja kykyä ohjata ryhmätoimintaa. Toimintamallissa käytetään työpajatyöskentelyä mikä edellyttää sopivaa tilaa työpajan toteuttamiseen. Henkilöstöresurssina riittävä voi olla osallistujien lisäksi yksi vetäjä, vetäjä voi olla yhdistyksestä valittu henkilö tai joku ulkopuolinen taho. Lisäksi työpajoissa käytetään materiaalina kartonkia / isompia papereita, liimalappuja ja kyniä, näiden hankintaan hyvä varautua jos ei löydy valmiina. Työpajasta kannattaa viestiä yhdistyksen omalle jäsenistölle tai yhteisötilan / kumppanuustalon toimikunnalle tai vastaavalle ajoissa. Viestintä voi tapahtua suljetussa ryhmässä tai avoimena kutsuna. 

Toimintamallin ydinsisältö

Turvallisen tilan periaatteet -materiaalin avulla yhdistys voi muotoilla periaatteet omaan toimintaansa. Turvallisen tilan periaatteisiin kuuluu, että ne laaditaan mahdollisuuksien mukaan yhdessä. Yhteinen tekeminen vahvistaa sitoutumista periaatteiden noudattamiseen.

Turvallisen tilan periaatteet ovat tärkeitä järjestö- ja yhteisötoiminnassa: osallisuuden vahvistaminen, yhdenvertaisuuden edistäminen, vapaaehtoisten ja toimijoiden sitoutuminen sekä konfliktien ennaltaehkäisy.

Toimintamallin aikaansaama muutos

Turvallisen tilan periaatteet yhteisötiloissa ja yhdistystoimijoilla vahvistaa yhteisön toimintaa ja luo turvallisen ilmapiirin sekä raamit toiminnalle. Tällä mahdollistetaan myös uusien jäsenten ja ihmisten osallistuminen toimintaan; osallisuuden lisääntyminen ja yhteisöllisyyden vahvistuminen.

Todennetut lyhyen aikavälin tulokset ja vaikutukset

Pilotoinnissa esiin nousi vahvasti yhteistyön ja yhdessä tekemisen merkitys sekä mallin vaikutukset toiminnan turvallisuuteen, turvallisen tilan periaatteet on koettu tukevan toimintaa ja antaa toimijoille työkalun, jolla on mahdollisuus puuttua mahdolliseen epäasialliseen käytökseen tai toimintaan. 

Todennettu tai tavoiteltu pitkän aikavälin vaikuttavuus

Tavoitteena on yhteisötilojen / kumppanuustalojen ja yhdistysten ilmapiiri, jossa jokainen voi osallistua ja ilmaista itseään ilman pelkoa syrjinnästä, vähättelystä tai ulkopuolelle jäämisestä.  Tätä kautta mahdollistetaan mahdollisimman monen ihmisen osallistuminen toimintaan jolloin paikallinen yhteisöllisyys ja osallisuus vahvistuu. 

Toimintamallin kustannusvaikutukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä

Ei arvioitu. 

Onko toimintamalli siirrettävissä toiseen toimintaympäristöön ja/tai toiselle kohderyhmälle?
Kyllä
Lisätietoa toimintamallin siirrettävyydestä

Toimintamallia voi hyödyntää erilaisten yhteisöjen ja yhteisötilojen toiminnassa. 

Käyttöönotossa ja levittämisessä huomioitavaa

Toimintamallin suunnittelussa hyvä huomioida omat tarpeet ja pohtia mahdollisimman käytännönläheistä sekä omaa yhteisöä palvelevaa tavoitetta. 

Taustatiedot

Maantieteellinen alue
Kouvola
Kehittäjäorganisaatiot
Kouvolan kaupunki
Toimiala
Ennaltaehkäisy & hyvinvoinnin edistäminen
Toimintaympäristö
Kouvolan kaupungin yhteisötilat ja Kouvolan kaupungin järjestötoimijat
Toimintamallin tyyppi
Menetelmä
Toimintamallin alkuperä
Alkuperäinen (omaan tarpeeseen kehitetty)
Käyttöönotto ja levinneisyys
Kokeiltu ja pilotoitu
Rahoittaja
Euroopan Sosiaalirahasto (ESR)