Ryhmämuotoisilla toiminnoilla edistetään perheen terveyttä ja hyvinvointia, parisuhteen toimivuutta sekä lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta.
Haku
Haku
- AsiasanatRyhmätoimintaVanhemmuusVertaistuki
- AsiasanatMaahanmuuttoOsallisuusKotoutuminenVanhemmuusTyöllistyminen
Kotoa työelämään - Maahanmuuttaneiden toimiva arki -hankkeessa kehitettiin ratkaisuja maahanmuuttaneiden kotivanhempien tavoittamiseen ja työelämäosallisuuden edistämiseen.
Yhteisen hyvän alusta
KokonaisuusAsiasanatJärjestötPalvelupolkuDigitaaliset palvelutVerkostotYhteiskehittäminenYhteisen hyvän alusta konseptoitiin vuosien 2018–2020 aikana Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmassa.
- AsiasanatOsallisuusPalvelujärjestelmäTyöllisyysAsiakasosallisuusYhteistyö
Osallisuuspolku on polku, jota täsmätyökykyinen nuori kulkee kohti työtä tai opiskelua. Polulla 3. sektorin palvelut nivoutuvat tiukasti yhteen julkisen sektorin palveluiden kanssa. Kenttä on laaja ja sirpaleinen, joten tarvetta kokonaiskuvan kokoamiselle on.
- AsiasanatIkääntyminenRobotiikka ja tekoälyRobotitLääkehuoltoHyvinvointiteknologia
Pohjanmaan hyvinvointialueella pilotoitavassa toimintamallissa testataan lääkerobottia, jota ei ole aiemmin testattu Suomessa. Lääkerobotti eroaa Suomen markkinoilla olevista lääkeroboteista siten, että siinä on annospussien sijaan kasettijärjestelmä, johon lääkkeet annostellaan.
- AsiasanatPalliatiivinen hoito
Hankkeessa vastaavana toimi HUS Kuntayhtymän Syöpäkeskuksen Palliatiivinen keskus. Osaprojekti jalkautettiin Keski-Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Vantaa-Keravan, Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson hyvinvointialueille.
Omaishoitajien mielen hyvinvointi puheeksi
ToimintamalliAsiasanatOmaishoitoMielen hyvinvointiAsiakas- ja palveluohjausMielen hyvinvointia voi vahvistaa kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Aiheesta kannattaa keskustella jokaisen omaishoitajan kanssa.
Toimintamalli sisältää seuraavat omaishoitajan mielen hyvinvoinnin tukemiseen liittyvät asiat:
- AsiasanatDigitaaliset palvelutElämänlaatuRRPToimintakyky
PROMIS-CAT työkalu lasten ja nuorten toimintakyvyn ja elämänlaadun mittaamisessa on modernilla testiteorialla tuotettujen kysymyspankkien kokoelma, joiden käyttöön tarvitaan erillinen digitaalinen ohjelmisto. Työkalua ei ole aikaisemmin ollut Suomessa käytettävissä.
- AsiasanatMonikulttuurisuus
Toimintamallin keskeisenä tavoitteena on ei-suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien haavoittuvassa asemassa olevien lapsiperheiden ohjautuminen oikea-aikaisesti ja yhdenvertaisesti tarpeenmukaisiin palveluihin VAKEn alueella.
Päihdepalvelujen seudullinen kehittäminen – PPS -hanke
ToimintamalliAsiasanatPäihteet ja riippuvuudetEhkäisevä päihdetyöRahoittajat: sosiaalialan kehittämishankkeet ja Lappeenrannan kaupunki, STM