Maahanmuuttanut kotoa ammattilaiseksi (MaKo) -hanke kuului Kumppanina kotoutumisessa koordinaatiohankkeen Kotona lapsiaan hoitavien työelämäosallisuus pilottiin.
Maahanmuuttanut kotoa ammattilaiseksi (MaKo) -hankkeen perustehtävät olivat:
Maahanmuuttanut kotoa ammattilaiseksi (MaKo) -hanke kuului Kumppanina kotoutumisessa koordinaatiohankkeen Kotona lapsiaan hoitavien työelämäosallisuus pilottiin.
Maahanmuuttanut kotoa ammattilaiseksi (MaKo) -hankkeen perustehtävät olivat:
Hyvinvointia ja terveyttä edistävät (hyte) ammattilaiset ovat usein hajallaan ja työ ja toiminta voi kaivata vertaisten tukea.
Toimintamallissa hyvinvointialue ja opetustoimi suunnittelevat ja toteuttavat yhteistyössä neuropsykiatrista osaamista vahvistavan infotilaisuussarjan kouluikäisten lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille.
Kotoutumisen kokemusasiantuntijoilla on kokemusta Suomeen muuttamisesta ja he tietävät, mikä heitä itseään on auttanut ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kotoutumiseen ja työllistymiseen. Kotoutumisen kokemusasiantuntijat käyttävät omaa tarinaansa ja osaamistaan sekä maahan muuttan
Toimintamallisto tukee työn ja opiskelun ulkopuolella olevien työikäisten mielen hyvinvointia ja osallisuutta sekä juurruttaa ratkaisu- ja voimavarakeskeisen (ratkes) työotteen diakoniaan ja järjestötyöhön. Ydinsisältö koostuu yksilötyöstä (n.
Kokonaisuus on luotu Yhdessä-hankkeen tulosten jakamiseksi. Yhdessä-hanke toimii Seinäjoen kaupungin työllisyyspalveluissa. Hankkeen pääasiallinen tavoite on edistää hankkeeseen osallistuvien asiakkaiden työllisyyttä.
Hyvien käytänteiden vinkkipankit kokoavat yhteen järjestötoiminnan sekä kuntien ja järjestöjen yhteistyön hyväksi havaittuja käytänteitä. Ne perustuvat osallisuushankkeen aikana esiin nousseisiin teemoihin, havaintoihin ja arvoihin.
Kohtaavat polut -hankkeen luoma toimintamalli on alle 25-vuotiaille huumeita käyttäville nuorille suunnattu monialainen ja jalkautuva työmalli, jonka tavoitteena on nuorten varhainen tunnistaminen, tavoittaminen sekä palveluihin kiinnittymisen vahvistaminen.
Henkilöstön osaaminen muistisairauksista ja niiden vaiheista sekä lääkityksen, ravitsemuksen ja kohtaamisen merkityksestä kasvaa.