Etelä-Pohjanmaalla laadittiin ensimmäinen alueellinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 22-25 Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa.
Laatua Lakeuksien lapsille ja nuorille! Etelä-Pohjanmaan maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuuunnitelma 2022-2025
Tekijä
Maaria NortunenLuotu
25.10.2022Viimeksi muokattu
29.11.2024* Toimintamallin julkaisemiseksi riittää minimissään perustietolomakkeen tähdellä merkittyjen kohtien täyttäminen. Suosittelemme kuitenkin, että kuvaatte toimintamallin laajemmin hyödyntäen kehittämisen polun eri vaiheita.
Perustiedot
** Kaikkien tähdellä merkittyjen kenttien sisällöt tulevat näkyviin toimintamallin kuvauksessa. Täytettyänne vähintään nämä kentät voitte merkitä toimintamallin valmiiksi Kuvaa ja jaa -lomakkeen lopussa olevalla toiminnolla.
Oivalla ja ymmärrä
Kehittäkää tarvelähtöisesti huomioimalla eri toimijoiden näkökulmat ja tarpeet. Ottakaa kehitettävän asian kannalta merkitykselliset toimijat ja kumppanit mukaan heti kehittämisprosessin alusta alkaen. Ohjatkaa ja fasilitoikaa muutosta.
Etelä-Pohjanmaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma tehtiin monialaisena yhteistyönä alueen kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Maakuntatason suunnitelmalla pyritään edistämään sote-uudistuksen mukaisia yhtenäisiä toimintatapoja hyvinvointialueella.
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma pohjautuu lasten, nuorten ja vanhempien hyvinvoinnin tilaan hyvinvointialueella. Maakunnan nuorisovaltuusto sekä invalidiliiton vaikuttaja nuoret osallistuivat suunnitelman tekoon.
Liitetiedostossa kuvataan suunnitelman laadintaprosessia. Laadintaprosessinkuvaus toteutettiin hankkeessa YAMK opinnäytetyönä, jonka tarkoituksena oli kehittää opas alueellisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laadintaan Etelä-Pohjanmaalla.
Kuvittele ja kokeile
Hyödyntäkää jo kehitettyjä malleja ja ratkaisuja. Kokeilkaa rohkeasti uusia ideoita. Oppikaa yhdessä kokeilusta ja parantakaa ratkaisua vähitellen.
Kuvaa ja jaa
Jakakaa kehittämistuloksia ja arviointitietoa avoimesti muiden hyödynnettäväksi. Vakiinnuttakaa uusi toimintatapa osaksi strategiaa tai organisaation toimintaa, palvelukokonaisuutta tai ketjua. Kertokaa, miten se tapahtuu ja mitä se vaatii.
** Kaikkien tähdellä merkittyjen kenttien sisällöt tulevat näkyviin toimintamallin kuvauksessa. Täytettyänne vähintään nämä kentät voitte merkitä toimintamallin valmiiksi Kuvaa ja jaa -lomakkeen lopussa olevalla toiminnolla.
Ensimmäinen Etelä-Pohjanmaan maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia- ja toimenpideosio) vuosille 2022-2025. Linkki suunnitelmaan löytyy liitteestä.
Suunnitelma tulee päivittää neljän vuoden välein. Päivitystyö tulee koordinoida ja aikatauluttaa.
VINKKI: Hyödynnä Oivalla ja ymmärrä -vaiheen tueksi koottuja menetelmiä ja työkaluja!
VINKKI: Hyödynnä Kuvittele ja kokeile -vaiheen tueksi koottuja menetelmiä ja työkaluja!
VINKKI: Hyödynnä Kuvaa ja jaa -vaiheen tueksi koottuja menetelmiä ja työkaluja!
Merkitse valmiiksi
Tarkistakaa vielä, että olette varmasti täyttäneet kaikki tähdillä (**) merkityt kohdat, ennen kuin merkitsette toimintamallin valmiiksi. Näiden kohtien täyttäminen takaa sen, että toimintamallista löytyvät ne tiedot, jotka edistävät mallin käyttöönottoa ja leviämistä.