Kokemusasiantuntijuuteen perustuva kehittämistoiminta Veturointi-toiminnassa

Luotu 11.08.2020
Kokemusasiantuntijuuteen perustuva kehittämistoiminta Veturointi-toiminnassa
Kokemusasiantuntijuuteen perustuva kehittämistoiminta Veturointi-toiminnassa

Tiivistelmä

Veturointi-toiminnassa työskentelevät kokemusasiantuntijat (Veturit) toimivat erilaisissa kehittämistehtävissä omien voimavarojensa ja vahvuuksiensa mukaisesti. Kehittämistyössä he hyödyntävät oman kokemuksensa ja osaamisensa lisäksi kohtaamiltaan ja tukemiltaan nuorilta sekä muilta kokemusasiantuntijoilta ja ammattilaisilta saamaansa tietoa ja näkökulmia.

Arviointi

Toimintamallia ei ole vielä arvioitu.

Toimintamallin kuvaus

Ongelma tai haaste, johon toimintamalli vastaa

Lastensuojelun palveluiden piirissä olevilla/olleilla nuorilla on ikätovereihinsa verrattuna enemmän eriarvoistavia ja hyvinvointia haastavia tekijöitä elämässään: esim. kiusaaminen, yksinäisyys, väkivalta, seksuaalinen häirintä, mielenterveys- ja päihdeongelmat, varhainen vanhemmuus, oppimis- ja koulunkäynnin vaikeudet, matalampi koulutustaso, heikko toimeentulo ja työllisyyspolkujen löytyminen, rikollisuus, korkea kuolleisuus (mm. kouluterveyskysely, THL Kohortti 87 & 97 tutkimukset, Kääriälä 2020, Aina Askeleen jäljessä?). Vuoden 2023 kouluterveyskyselyn tuloksista käy ilmi, että sijoitettuna asuvista nuorista vain 41% koki olevansa tyytyväinen elämäänsä (muut nuoret 66%), 34% koki ahdistuneisuutta (muut nuoret 21%), 29% koki heikkoa osallisuutta (muut nuoret 12%), 35% oli kokenut fyysistä väkivaltaa huoltajiensa osalta (muut nuoret 11%), 39% oli kokeillut laittomia huumeita (muut nuoret 7%) (THL 53/2023). Yhteiskunnallinen tilanne (taloudelliset haasteet, mielenterveys- ja päihdeongelmat, monitahoiset paineet) näyttäytyy nuorten elämässä lisääntyneinä tuen tarpeina ja palvelujärjestelmän haasteina. Yhteistyötä kokemusasiantuntijoiden kanssa kehittämistyössä ja nuorten osallisuuden vahvistamisessa tarvitaan entistä enemmän. 
 

Toimintamallin kohderyhmä ja sen tarpeet

Toimintamallin kohderyhmänä ovat lastensuojelun sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden parissa työskentelevät ammattilaiset, opiskelijat, perhehoitajat ja muut lastensuojelun palveluiden piirissä olevien nuorten lähiverkostot sekä päättäjät.

Olennainen tekijä lasten ja nuorten hyvinvoinnissa on heidän kasvu- tai kehitysyhteisöjensä kyky tukea heidän kehittymistään ja osallisuuttaan osana yhteisöä. Tutkimukset osoittavat, että lasten ja nuorten hyvinvointi lähtee perheiden hyvinvoinnista, mutta myös muiden yhteisöjen merkitys on suuri arjen sujumisen ja hyvinvoinnin edellytysten luomisessa. Lastensuojelun piirissä olevilla/olleilla lapsilla ja nuorilla on biologisen perheen lisäksi monia muita merkittäviä lähiverkostoja/kasvuympäristöjä elämässään, esim. sijaisperheet ja lastensuojelulaitosten muodostamat yhteisöt, lastensuojelun sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden parissa työskentelevät ammattilaiset, koulu, ystävät, vertaiset, omat puolisot ja lapset. Tukemalla näissä eri verkostoissa/yhteisöissä eläviä nuoria vaikutetaan laajemmin heidän lähiyhteisöihinsä, samoin kuin tukemalla verkostoja/yhteisöjä kohtaamaan nuoria vaikutetaan niissä eläviin nuoriin. Onkin syytä tukea suhdeperustaisen elämän, osallisuuden, yhteyksien ja sidosten rakentamista. Tätä työtä tehdään Veturointi-toiminnassa nuorten tarpeista lähtien. Vetureina toimivat kokemusasiantuntijat haluavat vaikuttaa nuorten kasvu- ja kehitysyhteisöihin, jotta nuoret osattaisiin kohdata ja heitä pystyttäisiin tukemaan entistä paremmin.

Toimintamallille asetetut tavoitteet
  1. Ammattilaiset, opiskelijat, perhehoitajat ja muut nuorten lähiverkostot saavat kokemusasiantuntijoilta näkökulmia, tukea, tietoa ja välineitä nuorten kohtaamiseen ja tukemiseen.
    - Ymmärrys ja osaaminen nuorten tarpeista ja hyvinvointia tukevista asioista vahvistuu.
  2. Veturointi-toiminta tukee kokemusasiantuntijoiden ja nuorten osallisuuden ja toimijuuden toteutumista lastensuojelun sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämisessä.
    - Oppilaitokset ja niiden ammattilaiset saavat tietoa ja näkökulmia koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämistyöhön. 
    - Kokemustietoa ja näkökulmia huomioidaan paikallisessa, alueellisessa ja valtakunnallisessa palveluiden kehittämistyössä.
     
Mittarit ja keinot tavoitteiden toteutumisen seurantaan ja arviointiin
  • Tavoitetut henkilöt
  • Toimintojen palautteiden mittarit: tavoitteiden saavuttaminen, mitä sait
    tilaisuudesta (väittämät ja avoimet kysymykset), mitä kehittäisit,
    kokonaisarvosana.
  • Veturien arviointikyselyn mittarit: mm. toiminnan koettu merkitys, haasteet
    ja niistä selviäminen, vaikuttamiskokemus (1krt/v).
  • Tilastointien yhteyteen kirjatut arviot: Mitä osallistujat ovat saaneet.
    Yhteistyökumppaneiden ja henkilöstön kyselyt/haastattelut: näkemykset
    toiminnan tuloksista ja kehittämistarpeista.
Toimintamallin keskeiset edellytykset

Kehittämistyötä tehdään kokemusasiantuntijoiden ja nuorten toiveiden ja
tarpeen mukaisesti toiminta-alueilla sekä valtakunnallisesti yhteistyössä
mm. hyvinvointialueiden, kuntien, oppilaitosten, lastensuojelun
palveluntuottajien sekä muiden järjestötoimijoiden kanssa.

Toimintamallin toteuttaminen edellyttää toiminnan johtamiseen, koordinointiin, toteuttamiseen, seurantaan ja arviointiin tarvittavaa rahoitusta, henkilöstöresursseja (kehittämispäälliköt ja kokemustaustaiset ohjaaja-asiantuntijat ja tuntityöntekijöinä työskentelevät Veturit), toimitiloja niin henkilöstön työskentelyyn kuin ryhmätapaamisten/valmennusten järjestämiseen sekä viestintää niin kohderyhmällä, sidosryhmille kuin yhteistyökumppaneillekin.

Valmistelu ja tuki toiminnan aikana ja sen jälkeen:

  • Kokemusasiantuntijat saavat tukea työhönsä Vetureina toimivien lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden valmentaminen, tukeminen ja työmahdollisuuksien tarjoaminen -toimintamallin mukaisesti. Veturi-valmennuksessa yhtenä teemana on kokemusasiantuntijana toimiminen kehittämistehtävissä. Siinä käydään läpi mm. erilaisia tehtäviä, joita Vetureilla voi olla ja miksi kehittämistyötä tehdään sekä pohditaan toiminnan eettisiä reunaehtoja (mm. tasavertaisuus, tarvelähtöisyys, turvallisuus, vapaaehtoisuus, omat rajat, läheisten huomioiminen jne.) Kokemusasiantuntijat saavat tukea ja ohjausta tehtäviinsä Veturointi-toiminnan työntekijöiltä.
  • Erilaisten työpajojen, puheenvuorojen ja kehittämistyöryhmiin asiantuntijana osallistumisen valmisteluun varataan riittävästi aikaa, ja Veturit saavat tukea Veturointi-toiminnan muulta henkilöstöltä ja toisiltaan. Puheenvuoroja ja työpajoja ideoidaan ja suunnitellaan tarvittaessa yhdessä Veturien Höyrytiimi-tapaamisissa, joissa kootaan yhteen laajemman joukon ajatuksia kehittämisteemoihin.
  • Huolehditaan siitä, että vastaanottava taho (esim. puheenvuoron tai työpajan tilaaja) huomioi, että kokemusasiantuntija otetaan vastaan hyvin ja hän tulee kuulluksi. Kiinnitetään huomioita mm. näihin seikkoihin:
    • Mitä kokemusasiantuntijalta odotetaan?
    • Missä, kenelle, ketä on yleisössä, tilaisuuden luonne, osallistujamäärä ja puheenvuoron pituus. Varmistetaan, että kokemusasiantuntija on tietoinen mihin tilaisuuteen on menossa ja ketä siihen osallistuu:
      -> onko mahdollisuus siihen, että paikalla on tuttuja läheisiä tai ammattilaisia? tai esimerkiksi lähisukulaisten kontakteja?
      ->onko paikalla ammattilaisia, vertaisvanhempia yms.? Onko mahdollisuus saada nimilistaa nähtäville?  -> Mihin kokemusasiantuntijatietoa hyödynnetään ja millaisia tavoitteita puheenvuorolla/työskentelyllä on? Halutaanko nostaa esiin yksittäistä asiakasääntä vai tuoda esiin laajempaa kokemusääntä?
    • Millä nimellä ja nimikkeellä kokemusasiantuntija haluaa osallistua tilaisuuteen.
    • Varmistetaan puheenvuoron otsikot ja mahdolliset tekniset asiat (onko esitystä yms.)? Onko kyseessä osallistava vai perinteisempi seminaaripuheenvuoro tai webinaari? Millainen verkkoalusta on käytössä?
    • Sovitaan palkasta/palkkiosta ja mahdollisista matkakulujen korvaamisesta ja tarvittaessa huolehditaan poissaolotodistus työ- tai opiskelupaikkaan
    • Varmistetaan että kuulijat/osallistujat osaavat ottaa kokemusasiantuntijat vastaan ja heitä kohdellaan kunnioittavasti. Mikäli kyseessä on työryhmä, huolehditaan, että kokemusasiantuntija on sen tasavertainen jäsen. Huomioidaan kokemusasiantuntijan esittely muille jäsenille.
    • Varmistetaan vaitiolovelvollisuus
    • Varmistetaan mahdollisuus olla tilaisuudessa vastaamatta kysymyksiin kokemusasiantuntijan niin halutessa. Tarpeen tullessa voi rajata keskustelua. Kokemusasiantuntijaa ei saa saattaa häpeään. Varmistetaan, ettei hänelle tule hyväksikäytetty olo.
      • Kokemusasiantuntijalla on oikeus suojella itseään ja läheisiään ja asettaa rajat kertomilleen asioille. Voidaan varmistaa jo etukäteen, saako Veturilta kysyä henkilökohtaisia asioita, miten ne rajataan ja voiko tilaisuuden puheenjohtaja tarvittaessa johtaa keskustelun toiseen asiaan, jotta kokemusasiantuntijan ei tarvitse itse kieltäytyä vastaamasta.
    • Varmistetaan, että kokemusasiantuntijalla on tilaisuudessa tukija, kenen kanssa voi sopia tilaisuuden kulusta ja mahdollisista merkeistä, mikäli haluaa keskeyttää tilaisuuden, ja joka jatkaa/auttaa keskustelun kulussa, mikäli tulee ”jäätyminen”
    • Kerrotaan mihin tietoa hyödynnetään tapaamisesta. Jos esimerkiksi on tarkoitus viedä kokemusasiantuntijoiden viestiä eteenpäin, palataan myöhemmin asiaan kertomaan, miten viesti vastaanotettiin.
    • Mikäli paikalla on median edustajia sovitaan vielä erikseen haastattelumahdollisuudesta, kuvausluvasta ja oikolukumahdollisuudesta.
  • Riippuen tilaisuudesta, kerätään palautetta joko Veturointi-toiminnan tai järjestävän tahon puolesta. Palaute käydään läpi osallistuneiden kokemusasiantuntijoiden kanssa.
  • Anna palautetta ja kiitä panostuksesta. Kerro, mikä panostuksessa oli erityisen arvokasta tai hyvää. Mahdolliset esiin nousseet ongelmakohdat on hyvä käydä läpi heti (kokemusasiantuntijan puolelta tai muiden osallistujien toimesta.)
  • Mahdollisimman pian tilaisuuden jälkeen otetaan purkukeskustelu, jossa käydään läpi, miten meni ja jäikö joku asia mietityttämään
  • Tilaisuuksista tehdään tilastoinnit ja itsearvioinnit sähköisellä lomakkeella
  • Korvaukset ja palkkiot maksetaan ajallaan. Sovitaan jo etukäteen maksupäivät, mikäli maksavana tahona on esimerkiksi puheenvuoron tilaaja tai kehittämistyöpajan järjestäjä.

Lisää lastensuojelun kokemusasiantuntijuuden eettisistä ohjeista löydät täältä: https://www.lskl.fi/wp-content/uploads/2021/05/lskl-Lastensuojelun-kokemusasiantuntijoiden-eettiset-ohjeet.pdf

Tärkeää huomioitavaa:

  • Vetureina toimivien lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden valmentaminen, tukeminen ja työmahdollisuuksien tarjoaminen -toimintamallin avulla Veturina toimivat kokemusasiantuntijat saavat valmiuksia ja tukea tehtäviinsä ja pystyvät toimimaan vahvuuksiensa ja kiinnostuksensa mukaisesti erilaisissa kehittämistehtävissä. He saavat uusia näkökulmia, tietoa ja ymmärrystä omiin kokemuksiinsa ja lastensuojeluun, joita voivat hyödyntää kehittämistyössä.
  • Uudet kokemusasiantuntijat ovat kokeneempien Veturien kanssa yhdessä kehittämistehtävissä, jolloin saadaan sekä uutta näkökulmaa että kokemuksen tuomaa varmuutta, ja uudet voivat harjoitella eri rooleja turvallisesti työparin kanssa.  Halutessaan he voivat aluksi olla vaikka pelkästään "kuunteluoppilaina" mukana.
     

Toimintamallin ydinsisältö

Veturointi-toiminnassa työskentelevät kokemusasiantuntijat (Veturit) toimivat erilaisissa kehittämistehtävissä omien voimavarojensa ja vahvuuksiensa mukaisesti. Kehittämistyössä he hyödyntävät oman osaamisensa ja asiantuntemuksensa lisäksi kohtaamiltaan ja tukemiltaan nuorilta sekä muilta kokemusasiantuntijoilta ja ammattilaisilta saamaansa tietoa ja näkökulmia.
 

Toimintamuotoja ovat esimerkiksi:

  •  Nuorten lähiverkostoille (ammattilaiset, opiskelijat, perhehoitajat, muut läheiset ja päättäjät) suunnatut työmuodot, esim. työpajat, konsultointi, vierailut ryhmissä, kouluvierailut, koulutukset, yhteiskehittämispäivät ja seminaarit nuorten kohtaamiseen ja tukemiseen liittyvistä teemoista.
  • Puheenvuorot muiden järjestämissä koulutuksissa ja seminaareissa ja kehittämistyöhön osallistuminen.
  •  Yleisötapahtumat 
  • Mielipidekirjoitukset, kannanotot, videot, kampanjat. 
  • Yhteistyö oppilaitosten kanssa tutkimuksessa, kehittämishankkeissa ja koulutuksessa. 
  • Yhteistyö hyvinvointialueiden lastensuojelusta vastaavien tahojen kanssa palveluiden ja tuen kehittämisessä.
     

Toimintamallin aikaansaama muutos

Nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset ja muut nuorten lähiverkostot saavat kokemusasiantuntemukseen perustuvia näkökulmia, tukea, tietoa ja välineitä nuorten kohtaamiseen ja tukemiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Nuorten kanssa työskentelevien tahojen ja verkostojen ymmärrys nuorten kokemusmaailmasta, käyttäytymisen taustoista ja tunteista lisääntyy. Samoin ymmärrys omasta roolista nuoren yhteistyökumppanina/rinnalla kulkijana vahvistuu. Näin ollen voidaan olettaa, että kokemustiedon avulla nuoret kohdataan ja heitä pystytään tukemaan paremmin lastensuojelun palveluissa sekä muissa kasvu- ja kehitysyhteisöissä.

Ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat saavat tietoa ja näkökulmia toisiltaan, mikä vahvistaa heidän ymmärrystään ja osaamistaan nuorten tarpeista ja tukee heitä nuorten kanssa tehtävässä hyvinvointia vahvistavassa työssä.
 

Ammattilaiset ja yhteistyökumppanit saavat tietoa ja näkökulmia koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämistyöhön. 

Kokemusasiantuntijoiden ja/tai nuorten osallisuus ja toimijuus toteutuu palvelujen toiminnassa ja kehittämisessä niissä toiminnoissa, joissa Veturointi-toiminta on mukana. 

Kokemustietoa ja näkökulmia huomioidaan alueellisessa ja valtakunnallisessa kehittämistyössä.

 

Todennetut lyhyen aikavälin tulokset ja vaikutukset

Nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset ja muut nuorten lähiverkostot ovat saaneet kokemusasiantuntemukseen perustuvia näkökulmia, tukea ja tietoa palveluiden kehittämiseen ja nuorten kohtaamiseen ja tukemiseen. Tämä on vahvistanut ymmärrystä nuorten tarpeista ja tukenut hyvinvointia edistävää työtä. Oppilaitokset ja erilaiset kehittämishankkeet ovat saaneet tietoa ja näkökulmia koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen. Veturien ja nuorten näkökulmia on huomioitu alueellisessa ja valtakunnallisessa kehittämistyössä verkostojen, kehittämishankkeiden ja muun yhteistyön kautta. Yhteistyö on vahvistanut ymmärrystä nuorten kokemuksista sekä mahdollistanut nuoren näkökulman pitämisen keskiössä kehittämistyön kaikissa vaiheissa ja palveluiden kehittämisen nuorten tarpeita vastaaviksi.

Todennettu tai tavoiteltu pitkän aikavälin vaikuttavuus

Pidemmällä aikavälillä toiminta vaikuttaa siihen, että lastensuojelun piirissä elävät lapset ja nuoret saavat tarpeitaan vastaavaa tukea ja palveluita ja heidät osataan kohdata palveluissa paremmin. Toiminnalla vähennetään lastensuojelun leimaa ja lisätään monialaista asiantuntijuutta.

Toimintamallin kustannusvaikutukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä

Kustannusvaikutuksia ei ole arvioitu, mutta kokemusasiantuntijuudella on merkittävä rooli lastensuojelun palveluiden ja työntekijöiden osaamisen kehittämisessä mikä voi vaikuttaa lastensuojelun kustannuskehitykseen esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • Raskaampien ja kalliimpien palveluiden kuten sijoitusten määrää vähenee laadukkaiden ja tarpeisiin vastaavien avohuollon palveluiden ja varhaisen tuen kehittämisen myötä,  
  • Lapset ja nuoret saavat sijaishuollossa tarvitsemaansa tukea, ohjausta, rakkautta, ymmärrystä ja kunnioittavaa kohtelua, mikä lisää sijaishuollon onnistumisen mahdollisuuksia, vähentää siirtoja ja tukee nuorten kasvua ja kehitystä ja pärjäävyyttä tulevaisuudessa. Tällä voi olla merkittävä vaikutus siihen, millaisia ja miten kalliita palveluita nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa ja siihen miten he pystyvät antamaan oman panoksensa yhteiskuntaan. 
  • Nuoret saavat oikea aikaista ja tarpeidensa mukaista tukea itsenäistymiseen ja aikuistumiseen, mikä vahvistaa heidän pärjäävyyttään ja valmiuksiaan kiinnittyä opintoihin ja työelämään. Tällä on pitkällä tähtäimellä merkittäviä kustannusvaikutuksia.

Onko toimintamalli siirrettävissä toiseen toimintaympäristöön ja/tai toiselle kohderyhmälle?
Kyllä
Käyttöönotossa ja levittämisessä huomioitavaa

Toimintamalli on sovellettavissa eri kohderyhmille ja eri toiminta-alueille. 

Kehittämistoiminnassa Veturointi-toiminnan tavoitteiden saavuttamiseen on vaikuttanut se, että kokemusasiantuntijuudelle on ollut kova kysyntä alueillamme, meillä on vahvat yhteistyöverkostot niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin ja olemme yhdessä voineet tarjota osallistumismahdollisuuksia Vetureina toimivien kokemusasiantuntijoiden lisäksi myös laajemmin lastensuojelun piirissä eläville nuorille.

Veturimme saavat tietoa ja kokemuksia nuorten elämään liittyvistä haasteista ja onnistumisista tukemiltaan nuorilta, ja voivat hyödyntää niitä oman kokemuksensa lisäksi vaikuttamistyössä.
Olemme havainneet, että eri toimintamuotomme (1. Vetureina toimivien lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden valmentaminen, tukeminen ja työmahdollisuuksien tarjoaminen, 2. Lastensuojelun piirissä oleville/olleille nuorille suunnattu Veturin antama yksilötuki, ryhmämuotoiset toiminnat ja etätuki sekä 3. Kokemusasiantuntemukseen perustuva kehittämistoiminta) tukevat ja täydentävät toisiaan ainutlaatuisella tavalla.

Taustatiedot

Maantieteellinen alue
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Kehittäjäorganisaatiot
Auta Lasta ry
Toimiala
Ennaltaehkäisy & hyvinvoinnin edistäminen
Toimintaympäristö
Auta Lasta ry, Veturointi-toiminta: Oulun seutu ja Turun seutu
Toimintamallin tyyppi
Palvelukokonaisuus
Toimintamallin alkuperä
Alkuperäinen (omaan tarpeeseen kehitetty)
Käyttöönotto ja levinneisyys
Otettu kehittämisympäristössä käyttöön
Rahoittaja
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)