Mielenterveyspalveluiden asiakkaat ovat osa omalääkärimallia, jossa asiakkaille nimetään omahoitaja ja omalääkäri.
Liikkuva sote-keskus vapauttaa sote-keskuksien omaa henkilökuntaa kehittämistyöhön hoidon jatkuvuuden parantamiseksi.
Vantaan ja Keravan alueella kokeillaan Kaikukorttia, joka parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien pääsyn kulttuuri- ja liikuntatoimintaan.
Toimintamallissa luodaan yhteiset käytännöt siirtymä- ja nivelvaiheisiin lasten ja nuorten sekä aikuisten mielenterveys- ja riippuvuuspalveluissa.
Mielenterveys- ja/tai riippuvuushäiriöstä kärsivää nuorta aikuista autetaan hänen yksilöllisistä lähtökohdistaan moniammatillisesti ja matalalla kynnyksellä.
Kestävän kasvun Kainuu II -hankkeessa kehitetään kainuulaisille nuorille perustason mielenterveys- ja riippuvuuksien hoitoa kokeiluvaiheen avulla.
Salkkuvastaanotto vie palvelun suoraan asiakkaan luo. Toimintamallia on kohdennettu lasten ja nuorten suun terveydenhoitoon, mutta malli toimii muillakin.
Hätäkeskuksen kautta tulevien kiireettömien ns. D-tehtävien puhelinarviointi sen sijaan, että ambulanssi hälytetään suoraan kohteeseen erityisesti yli 75-vuotiaiden kohderyhmä huomioiden.
Tavoitteena on tarjota laatuperusteista työhönvalmennusta työllistymistä edistävien sosiaalipalvelujen asiakkaille.
Järjestötoimijat ja kuntien edustajat jalkautuvat Vantaalla ja Keravalla esittelemään palvelujaan ja keskustelemaan kävijöiden kanssa kerran kuukaudessa eri paikoissa.