Kestävä kasvu
Helsingissä on otettu käyttöön Hampaiden tai suun alueen oire tai vamma -oirearvio.
Yhtenäisen henkilöstökokemuksen keruun kehittäminen ja asiakas- ja henkilöstökokemusmittausjärjestelmän laajentuminen Satakunnan hyvinvointialueella.
Kehittämistoiminnan tavoitteena on mallintaa, pilotoida ja juurruttaa hyvinvointialueille asiakkaiden tarpeisiin vastaava työkyvyn tuen palvelukokonaisuus. .
Pohjois-Savon hyvinvointialueen toimeksiantosuhteisten perhekotien turvallisuuden edistämiseksi on kehitetty toimintamalli.
Ikäihmisten omaishoidontuen asiakasohjaajat vastaanottavat oman alueensa omaishoidontuen hakemukset, tekevät arvioinnit, päätökset ja seurantakäynnit sekä toimivat omaishoitajien rinnalla kulkijoin
Sujuvan hoitoon ja palveluun pääsyn takaamiseksi oli Nuorten Matalan yksiköiden asiakasohjausta ja arviointia tarpeen kehittää.
Valmennuksen tavoitteena on edistää esihenkilöiden muutoskyvykkyyttä vahvistamalla vuorovaikutusta, kehittämällä esihenkilötaitoja ja - osaamista sekä tukemalla esihenkilöiden johdonmukaista
Nuori, jolla päihteiden kokeilua tai käyttöä ja nuoren perhe saavat apua ja tukea monialaisesti, saumattomasti sekä tulee kohdatuksi.
Yhtenäisen ja kansallisesti yhteensopivan asiakaskokemuksen keruun mittaaminen ja asiakaskokemusjärjestelmän laajentuminen Satakunnan hyvinvointialueella.
Ekaluokkalaisten terveystarkastuksiin on käytössä digitaalinen ajanvaraus Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kouluterveydenhuollossa.