Trampoliini - tuettu ponnahdus ylöspäin
Trampoliini - tuettu ponnahdus ylöspäin
Trampoliini tukee heikoiten koulutukseen ja työmarkkinoille integroituvien henkilöiden yksilöllisiä polkuja kohti toimijuutta ja osallisuutta sekä yhteiskuntaan, koulutukseen ja työelämään kiinnittymistä.
Yksilöllisen, joko henkilökohtaisen ja / tai pienryhmätoiminnan, tuen ja ohjauksen avulla henkilö etenee kohti itse määrittelemiään tavoitteita. Tavoitteiden saavuttamiseksi hyödynnetään moniammatillisen tiimin osaamista sekä vertaistuen voimaa. Riittävällä ajalla, nähdyksi- ja kuulluksitulemisella sekä loppuun asti saattelulla on saavutettu hienoja kasvu- ja kehittymistarinoita.
Palvelua toteutetaan tiiviissä yhteistyössä hyvinvointialueen, työllisyysalueiden sekä oppilaitoksien kanssa.
Kokonaisuuden nimi
Trampoliini tukee heikoiten koulutukseen ja työmarkkinoille integroituvien henkilöiden yksilöllisiä polkuja kohti toimijuutta ja osallisuutta sekä yhteiskuntaan, koulutukseen ja työelämään kiinnittymistä.
Yksilöllisen, joko henkilökohtaisen ja / tai pienryhmätoiminnan, tuen ja ohjauksen avulla henkilö etenee kohti itse määrittelemiään tavoitteita. Tavoitteiden saavuttamiseksi hyödynnetään moniammatillisen tiimin osaamista sekä vertaistuen voimaa. Riittävällä ajalla, nähdyksi- ja kuulluksitulemisella sekä loppuun asti saattelulla on saavutettu hienoja kasvu- ja kehittymistarinoita.
Palvelua toteutetaan tiiviissä yhteistyössä hyvinvointialueen, työllisyysalueiden sekä oppilaitoksien kanssa.
Työmarkkinoilla on kohtaanto-ongelma. Suomessa kärsitään työvoimapulasta ja tulevaisuudessa tarvitaan jokaisen työikäisen työpanosta. Samaan aikaan kuitenkin työttömien ja pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut.
Polarisaatio lisääntyy, huono-osaisuus ja köyhyys kasautuvat ja periytyvät. Työllistymisen esteenä on usein fyysiset ja psyykkiset terveysongelmat. Työttömyys heikentää työ- ja toimintakykyä ja vajaus työ- ja toimintakyvyssä heikentää työllistymistä. Noidankehä on valmis ja sen katkaisemiseksi tarvitaan työkaluja.
Trampoliinin tarkoituksena on tuottaa monitoimijainen palvelukokonaisuus heikoiten yhteiskuntaan, koulutukseen ja työmarkkinoille integroituvien henkilöiden tueksi. Näillä henkilöillä on usein psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset haasteet kasautuneet ja sosiaalinen osallisuus uhatuin.
Yksilöllinen moniammatillinen tuki ja ohjaus ovat keinoja syrjäytymiskierteen katkaisemiseen, opiskelun keskeytymisen ehkäisyyn sekä koulutukseen tai työmarkkinoille kiinnittymiseen.
Ensimmäinen vaihe (Ohjatusti opintopolulle) 8/2023-12/2025
Toinen vaihe (Oma polku) 1/2026-12/2027
- Kohderyhmä
- Moniammatillinen hanketyöryhmä
- Koulutuskuntayhtymän edustajat
- Oppilaitoksen edustajat
- Hyvinvointialueen edustajat
- Työllisyysalueiden edustajat
OECD:n mukaan Suomessa on poikkeuksellisen paljon työttömiä, joiden työllistymisen esteenä on terveydelliset ongelmat. Työttömyys ja kouluttamattomuus kulkevat käsi kädessä. - Polarisaatio lisääntyy, huono-osaisuus ja köyhyys kasautuvat ja periytyvät. Nämä sekä syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat kytkeytyvät moniin ongelmiin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin.
Työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolella on suuri määrä nuoria joilla on haasteita osaamisessa ja elämänhallinnassa. Syiden kasaantuminen lisää huono-osaisuutta ja vähentää henkilöiden aktiivista toimijuutta ja osallisuutta.
Myös Kuntaliitto ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien Areena-verkosto ovat aloittaneet selvitystyön, jonka tavoitteena on jäsentää ja konkretisoida kuntouttavan opetuksen roolia ammatillisessa koulutuksessa. Oppivelvollisuuden laajentuminen kahdeksaantoista ikävuoteen teki näkyväksi sen, että peruskoulun päättää myös nuoria, joilla ei ainakaan tilapäisesti ole riittävää toimintakykyä suoriutua ammatillisesta tutkinnosta tai lukiokoulutuksesta.
Nykyinen koulutusjärjestelmä ei kaikilta osin pysty vastaamaan niiden opiskelijoiden tarpeisiin, joiden kohdalla tutkinnon suorittaminen ei ole mahdollista esimerkiksi psyykkisen toimintakyvyn haasteiden tai muiden, usein monisyisten elämäntilanteeseen liittyvien syiden vuoksi. Tarkoituksena on löytää ratkaisuja tilanteisiin, joissa nuoren toimintakyky ei riitä opintojen suorittamiseen.
Toimintamallissa pysähdytään osallistujien henkilökohtaisten tarpeiden ja toiveiden äärelle ja niitä kohti edetään tavoitteellisesti, mutta kunkin osallistujan omaa tahtia kunnioittaen. Päivittäinen toiminta sisältää kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, psykologisiin perustarpeisiin sekä psyykkisiin taitoihin perustuvia teemoja, liikkumista sekä ruokailun. Merkittävä painoarvo tulee ryhmätoiminnan tuottamasta yhteenkuuluvuudesta, jaetuista kokemuksista, vertaistuesta, osallisuudesta sekä nähdyksi- ja kuulluksitulemisesta.
Asiakkaina on mm. työelämän ulkopuolella olevia henkilöitä, opiskelemaan haluavia sekä putoamisuhan alla olevia, tai jostakin muusta syystä hengähdystaukoa tarvitsevia opiskelijoita. Toiminnan avulla vastataan osaltaan myös Opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukseen, jossa ammatillisen koulutuksen tavoitteena on kouluttaa opiskelijoita hyvinvoiviksi, osaaviksi ammattilaiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi, jotka työllistyvät ja voivat jatkaa opintojaan.
Tavoitteena on kehittää hyvinvointia ja toimintakykyä tukevia matalan kynnyksen käytäntöjä henkilöille, jotka tarvitsevat yksilöllistä, pitkäjänteistä ohjausta päästäkseen kohti koulutusta, työelämää tai yhteiskunnallista osallisuutta. Palveluntarve sijoittuu sosiaalisen kuntoutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan sekä työkokeilun välimaastoon. Toiminnassa yhdistyvät työllisyys-, sosiaali-, koulutus- ja hyvinvointipalvelut.
Hyvien kokemusten ja palautteen perusteella tehdyistä toimenpiteistä piloitoidaan matalan kynnyksen toimintaa, jossa yhdistyvät hyvinvoinnin eri osa-alueet ja usean palvelun samanaikaisuus. Palvelu kohdennetaan henkilöille, jotka ovat tosiasiallisesti työmarkkinoiden käytettävissä mutta sinne siirtyminen edellyttää pidempää ajanjaksoa.
Tavoitteena on:
* Vahvistaa heikoimmassa työmarkkina-asemassa ja suurimmassa huono-osaisuusriskissä olevien henkilöiden aktiivista toimijuutta ja osallisuutta sekä torjua syrjäytymistä.
* Tukea heidän kiinnittymistään kohti yhteiskuntaa, koulutusta, työelämää tai niitä johtavia polkuja.
* Luoda toimintamalli palvelujärjestelmien välille sekä lisätä yhteistyötä työllisyys-, koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä työmarkkinoiden välillä.
Tuotoksena on syntynyt palvelukokonaisuus, jonka avulla osallistujat ovat edenneet omilla poluillaan kohti opintoja ja työelämää tai vähintäänkin osallistujien hyvinvointi ja osallisuuden kokemukset ovat lisääntyneet. Kokonaisuus muodostuu kolmesta osatekijästä: osallistujista, ohjaajista ja työkaluista.
Edellytyksiä tavoitteiden saavuttamiselle ovat
1. Osallistujat
- heterogeeninen ryhmä
- oma halu ja tavoitteellisuus
- kunnioittava suhtautuminen muihin
2. Ohjaajat
- koulutettuja
- riittävä määrä
- moniammatillisuus
- omakohtaisuus
- sensitiivisyys, "tuntosarvet"
- antavat teemat ja työkaluja. Ryhmä tuottaa lopullisen sisällön.
3. Työkalut
- pelipaitakokemus (lue lisää https://www.kktavastia.fi/blogi/pelipaitakokemus-ja-psykologiset-perustarpeet-kuntouttavassa-tyo-toiminnassa/)
- teemoitetut sisällöt
- yhteinen liikkuminen
- yhteinen ruokailu
- toimijoiden välinen yhteistyö
*****
Osallistujien palautteita:
<3 Paljon sosiaalista osallistamista
<3 Luulen, että kokemukseni voisi parantua pidemmällä aikavälillä.
<3 Auttanut kriisin keskellä eteenpäin.
<3 Kiitos positiivisesta haastamisesta.
<3 Osa tavoittelemistani asioista ei ole muuttunut, mutta ei ole ryhmästä kiinni.
<3 Ryhmä on antanut niin paljon => tukea, hyväksyntää, tehnyt näkyväksi onnistumisia yms.
<3 Ohjaajilla suuri sydän, kiitos.
<3 Ammattimaiset ohjaajat.
<3 Yksilöiden erilaiset tilanteet ja ominaisuudet on huomioitu erinomaisesti, joka itselle tärkeää.
<3 Koen olevani osana ryhmää ja tunnen kuuluvani yhteisöön, tämä on minulle harvinaista.
<3 Toiminta tukee monipuolisesti.
*****
Ohjatusti opintopolulle -hankkeen (8/2023 - 12/2025) kohderyhmää oli heikoiten työmarkkinoille integroituvat henkilöt, joiden sosiaalinen osallisuus on uhatuin ja usein psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset haasteet kasautuneet.
Toiminnassa aloitti 55 henkilöä, joista:
- 25:lla ei lainkaan koulutusta tai vain peruskoulu käytynä
- pitkäaikaistyöttömiä 28
- määräaikaisella eläkkeellä tai sairaspäivärahalla 10 henkilöä
- nuoria 41.
Toiminnan päättyessä heistä oli:
- opiskelemassa 19
- työssä 5
- muualla 3
- muissa toimenpiteissä 28 henkilöä.
Osa osallistujista jäi odottamaan kevään 2026 yhteishaun alkamista hakeutuakseen opiskelemaan.
*****
Allaoleva blogiteksti Koulutuskuntayhtymä Tavastian sivuilta on yhden ryhmäläisen tuotos. Blogin julkaisemisen jälkeen asiakas sai tiedon, että hänet on valittu hakemaansa koulutusohjelmaan.
https://www.kktavastia.fi/blogi/kohti-omaa-maaranpaata-ohjatusti-opintopolulle-ryhmalaisen-tarina/
Allaoleva blogiteksti on muokattu kahden entisen osallistujan haastattelusta.
Blogipohdinta Ohjatusti opintopolulle-hankkeesta asiakaspalautta hyödyntäen.