Ongelma tai haaste, johon toimintamalli vastaa
Etelä-Karjalan hyvinvointialueella oli ennen uuden digitaalisen asiointialustan hankinta- ja käyttöönottoprojekteja käytössään useita erilaisia digitaalisen asioinnin järjestelmiä, mm. Hyvis-asiointialusta, VideoVisit-etävastaanotot, Ajanvaraus- ja palvelunhallinta (AVPH)-järjestelmä, ensilinjan asiakasohjauksessa Telia ACE-chatit (suun terveydenhuolto, opiskeluterveydenhuolto, 116117 päivystysapu ja neuvola).
Kansalaiskäyttäjiä Hyvis-alustalla oli noin 76 % koko maakunnan väestöstä ja digitaalinen asiointi jo melko vakiintunutta laajassa osassa hyvinvointialueen palveluita. Ajanvarausmahdollisuuksia oli laajasti. Etävastaanottoja oli tehty Uutta asiointialustaa suunniteltaessa tämä oli huomioitava seikka, eli liikkeelle ei lähdetty ns. tyhjältä pohjalta, vaan organisaatiossa haluttiin säilyttää toimivat digiasiointimahdollisuudet uusien toiminnallisuuksien kehittämisen lisäksi.
Toimintamallin kohderyhmä ja sen tarpeet
Etelä-Karjalan hyvinvointialue (Ekhva) aloitti toimintansa vuoden 2023 alussa. Etelä-Karjalan alueella on noin 125 000 asukasta ja organisaatiossa 5000 työntekijää. Hyvinvointialuetta edeltävän organisaation, Eksoten aikana alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä perus- ja erityispalveluita oli integroitu ja organisaation käytössä oli ollut kansalaisten digitaalisia palveluita jo pitkään. Terveydenhuollon ensilinjan palvelut ulkoistettiin Ekhvan inhouse-yhtiö Kaiku24 Oy:lle kesällä 2021.
Perustuen aikaisemmissa vaiheissa, mm. vuoden 2022 RRP-hankkeessa (HAPPEE) tehtyyn selvitykseen tavoitteena oli koota digiasiointi tiiviimmin yhden asiointiratkaisun yhteyteen ja vähentää samalla käytettävien erillisjärjestelmien määrää. Yhtenä vahvana ajurina oli erityisesti ensilinjan palveluntuottajan, Kaiku24 Oy:n tarpeet saada nykyistä ketterämpi kokonaisuus myös ammattilaisen digitaaliseksi työpöydäksi asiakasohjauksen palvelukeskukseen.
Uuden digialustan hankinnan valmistelua suunniteltiin kevään 2023 aikana yhdessä muiden hyvinvointialueiden ja Kaiku24 Oy:n kanssa. Vaihtoehtoina oli:
- Kilpailuttaa valmis tuote
- Kehittää itse
- Ottaa käyttöön toisen hyvinvointialueen itse rakentama kokonaisuus
- Jatkaa olemassa olevalla kokonaisuudella sitä edelleen kehittäen
Asiakas- ja ammattilaispalautteen, markkinakartoitusten sekä Kymenlaakson hyvinvointialueen ja Kaiku24 Oy:n kanssa yhdessä tehdyn arvioinnin perusteella päädyttiin kilpailuttamaan valmis tuote markkinoilta.
Kilpailutus toteutettiin kilpailullisena neuvottelumenettelynä kevään 2024 aikana. Hankintayksikkönä toimi Kymenlaakson hyvinvointialue. Alustan toimittajaksi valittiin BeeHealthy Oy. Hankintapäätös tehtiin 4.9.2024, jonka jälkeen Etelä-Karjalan hyvinvointialueella alkoi alustan käyttöönottoprojekti.
Uuden alustan kehittämisen lähtökohtana oli vahva asiakasymmärrys - aikaisempien ratkaisujen käyttäjäpalaute (kansalaiset ja ammattilaiset). Hankintaprojektissa osana kilpailutusta toteutettiin käytettävyystestaus, jossa tarjottuja digialustoja testasivat sekä kansalaiset että ammattilaiset. Käytettävyystestauksen pisteet huomioitiin kilpailutuksen laatupisteytyksessä.
Käyttöönottoprojektissa kansalaisten osallistaminen oli vastuualueprojektin vastuulla ja eri palveluissa kansalaisia osallistui alustan käyttöönottoon eri tavoin, mm. vammaispalveluissa testattiin esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Testauksen huomiot välitetiin alustan toimittajalle jatkokehitystä varten.
Käyttöönottoprojektin aikana vastaanotettiin ja hyödynnettiin sekä kansalais- että ammattilaispalautetta ja tehtiin muutoksia, joiden perusteella mm. eri palveluihin ohjautuminen selkeytyi. Palautteen rooli on merkittävä myös käyttöönottoprjektin jälkeen tehtävässä kehittämistyössä.
Toimintamallille asetetut tavoitteet
Tavoitteena oli "Suomen parhaat digipalvelut"
- Koota Ekhvan digitaaliset palvelut yhdelle palvelualustalle, helposti käytettäväksi, yhdeksi kokonaisuudeksi
- Tarjota kansalaiselle asiontimahdollisuus sekä verkkoselaimen kautta että mobiilisovelluksella
- Lisätä digitaalisten palveluiden tarjontaa
- Sujuvoittaa asiointia
- Mahdollistaa entistä paremmin puolesta-asiointi
Mittarit ja keinot tavoitteiden toteutumisen seurantaan ja arviointiin
Mittarina Oma Ekhvan käyttöönotossa asetettiin
- Rekisteröityneiden kansalaiskäyttäjien määrä
- Oma Ekhvaa käyttävien ammattilaisten määrä
- Kansalaispalaute
- Onnistunut käyttöönottoprojekti
- Toimivat digitaaliset palveluprosessit
Toimintamallin keskeiset edellytykset
Käyttöönottohetkellä ja sen jälkeen käyttöönoton tuki rakentui seuraavien periaatteiden varaan:
- Kansalaisen ensisijainen tuki Oma Ekhvan käytössä on Ekhvan ammattilainen, jonka kanssa hän asioi. Kansalaisella on käytössään Oma Ekhva-ohjeet Ekhvan verkkosivuilla: https://www.ekhva.fi/omaekhva/. Vuoden 2025 aikana järjestetyissä tilaisuuksissa eri puolilla Etelä-Karjalaa sai digiopastusta ja jaettiin Oma Ekhvan käyttöönotto-ohjeita.
- Ammattilaisen tuki on vastuualueen digimentori, johon saa yhteyden dynaamisen teams-kanavan kautta. Digimentori auttaa ja tukee ammattilaista ja ratkoo perustason käyttöongelmia. Mikäli digimentori ei saa ongelmaa ratkaistua, hän ottaa yhteyttä Oma Ekhvan ylläpitotiimiin.
- Oma Ekhvan ylläpidosta ja tuesta vastaa Ekhvan digitalisaation asiantuntijapalveluiden tiimi, johon digimentorit saavat yhteyden joko teamsin kautta tai häiriötilanteissa puhelimitse. Ylläpitotiimi ratkoo digimentoreiden nostamia ongelmia ja tarvittaessa tiketöi niitä järjestelmän toimittajan, BeeHealthy Oy:n suuntaan. Ylläpitotiimi vastaa Oma Ekhvan palveluiden ylläpito- ja kehittämistyöstä käyttöönottoprojektin jälkeen hallintamallin mukaisesti.
- Oma Ekhvan ylläpitotiimi ja BeeHealthy tekevät yhteistyötä sekä alustan ylläpidossa ja kehittämisessä, että mahdollisissa häiriötilanteissa. Yhteistyötä tehdään myös muiden BeeHealthyn alustaa käyttävien hyvinvointialueiden ja YTHS:n kanssa.
Käyttöönottoprojektin lopussa jatkuvaan palveluun siirtymistä varten luotiin hallintamalli, joka selkiyttää eri toimijoiden rooleja ja vastuita. Edellä kuvatn tukimallin lisäksi käyttöön otettiin digimentoreille ja esihenkilöille avoinna oleva MS forms- lomake Oma Ekhvan muutos- ja kehitystarpeiden tiketöintiä varten. Jatkuvan palvelun aikana palvelun hyödyntämistä ja jatkokehittämistä tuetaan erillisin työryhmin sekä Ekhvan sisäisesti että yhteistyössä alustan toimittajan, BeeHealhty Oy:n ja muiden samaa alustaa käyttävien hyvinvointialueiden kesken. Keskeistä on, että palvelutuotanto määrittelee itse tavoitteensa ja tarpeensa, joiden mukaisesti alustaa voidaan ylläpitää ja kehittää arvoa tuottavalla tavalla.