Työttömät
Sosiaalinen raportointi on yksi rakenteellisen sosiaalityön menetelmä. Toimintamallissa asiakkaat osallistuvat sosiaalisen raportoinnin tuottamiseen.
Luonnonhoitotöissä opiskelu- ja työelämän ulkopuolella olevat työskentelevät luonnon hyvinvoinnin eteen, esimerkiksi rakentamalla linnunpönttöjä. Toiminta lisää merkityksellisyyden kokemusta j
Toimintamallin tavoitteena on luoda Keski-Suomen hyvinvointialueelle yhtenäinen työttömän terveystarkastusmalli, jonka avulla vahvistetaan monitoimijaista yhteistyötä sekä lisätään digitaalista asi
Taiteen ammattilainen, esimerkiksi taidekummi tuo eri puolilla aluetta asuvia ja samoista asioista kiinnostuneita henkilöitä yhteen etätapaamisissa.
Taidekummi on taiteen ammattilainen, joka suunnittelee ja toteuttaa pitkäkestoista hyvinvointitaidetoimintaa sote- ja hyvinvointipalveluiden yksiköissä.
Työikäinen työtön ja asiakas saa itselleen työkykykoordinaattorin, joka auttaa asiakasta hänen työ- ja toimintakyvyn tuen palvelupolulla.
Projektitaiteilijatoiminta on lyhytkestoista taidetoimintaa, jossa ammattitaiteilija suunnittelee ja tekee yhteisötaidetta sote- ja hyvinvointipalveluiden asiakkaiden kanssa.
Pienryhmä tarkastelee omaa, suvun ja paikkakunnan menneisyyttä. Näin voidaan kokea osallisuutta yhteiseen historiaan.
Kuntouttavassa työtoiminnassa tunnistetaan elämäntapamuutokseen motivoituneet ja moniammatillisesta yhteistyöstä hyötyvät asiakkaat.
Käytännönläheisiä oppaita, työpajamalleja ja tarinoita sekä kurssi tuetun vapaaehtoistoiminnan, vapaaehtoistoiminnan ja matalan kynnyksen ryhmätoiminnan tueksi.