Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on myöntänyt hankkeelle valtionavustusta ajalle 1.1.2018 – 31.12.2019. Hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy, Socom.
Hankkeen taustaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on myöntänyt hankkeelle valtionavustusta ajalle 1.1.2018 – 31.12.2019. Hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy, Socom.
Hankkeen taustaa
Monialaisen yhteistyön toimintamallia lähdettiin kehittämään monialaisen työn eli Moty- pilotin kautta, joka alkoi lokakuussa 2022. Pilotti päättyi helmikuussa 2023. Toimintamallia jatkokehitettiin yhdessä asiakkaiden ja ammattilaisten kanssa koko pilotin ajan.
SO sotessa -keskustelutilaisuudet ovat yksi väylä tehdä rakenteellista sosiaalityötä.
Suurina tavoitteina kehittämistyölle oli:
Käytännön tasolla tavoitellaan tilannetta, jossa kotiutumisen prosessi on yhtenäistetty koskemaan kaikkia ikääntyneiden kotiutuksia. Tavoitteena on asiakaslähtöinen, selkeä ja moniammatillinen prosessi.
Sosiaalinen raportointi on sosiaalihuoltolain 7§:n mukaista rakenteellista sosiaalityötä tukeva työkalu, jolla kerätään sosiaalialan ammattilaisilta tietoa sosiaalisesta hyvinvoinnista ja sosiaalisista ongelmista – havaintoja sosiaalityön arjesta, tietoa asiakkaiden tarpeista ja niiden yhteiskunn
Toimintamallissa kokeillaan sosiaaliohjausta osana terveydenhuoltoa. Sosiaaliohjaus terveysasemalla tuo sosiaalialan osaamisen osaksi terveysaseman päivittäistä toimintaa ja sosiaaliohjaajan työn osaksi monialaista verkostoa.
Valmentava perhetyö on perheiden sosiaalityön -ja varhaisen tuen perhetyön palvelu perheille, kun neuropsykiatriset haasteet kuormittavat arkea, esimerkiksi: