Yhteistutkimusverkosto kokosi yhteen kumppaneita, joita kiinnosti perinteisen tutkija-kohde -asetelman uudistaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että kokemustoimijat (mm.
Haku
Haku
Keski-Pohjanmaa: KP Työkyky-hanke
KokonaisuusAsiasanatTyöllistyminenTyöllisyysOsatyökykyisyysOsallisuusTyökykyohjelma on osa hallitusohjelmaa, ja sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa sen yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuosina 2019 - 2023.
Tukiringin avulla oma ääni kuuluviin
ToimintamalliAsiasanatOsallisuusItsemäärääminenAsiakaslähtöisyysElämänlaatuTukirinki vahvistaa paljon tukea tarvitsevien henkilöiden mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä ja tehdä sitä koskevia päätöksiä. Tuettavan henkilön ympärille muodostettava vapaaehtoinen ryhmä voi koostua niin perheenjäsenistä, tuttavista kuin ammattilaisistakin.
Digiosallisuutta rakentamassa - keinoja digitaaliseen yhteiskuntaan liittymiseen siitä syrjään jääneille
KokonaisuusAsiasanatDigitaaliset palvelutSyrjäytyminenOsallisuusDigitalisaatio ilmiönä koskettaa aivan jokaista meistä. Siksi on tärkeää pitää huolta, että myös heikoimassa asemassa olevat kuten asunnottomat, päihde-ja mielenterveysongelmien kanssa elävät, rikostaustaiset ja vähävaraiset ovat myös digitaalisesti osallisia.
Helsinki: Työkykyisempi Stadi -hanke
KokonaisuusAsiasanatTyöllisyysOsallisuusAsiakasosallisuusTyökykyohjelma on osa hallitusohjelmaa, ja sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa sen yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuosina 2019 - 2023. Työkykyohjelman tarkoitus on:
- AsiasanatTyöllistyminenTyöllisyysOsatyökykyisyysOsallisuus
Työkykyohjelma on osa hallitusohjelmaa, ja sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa sen yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuosina 2019 - 2023.
- AsiasanatTyöllistyminenTyöllisyysOsatyökykyisyysOsallisuus
Työkykyohjelman sisällön toteuttaminen Päijät-Hämeen alueella.
Työkykyohjelma on osa hallitusohjelmaa, ja sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa sen yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.
Kymenlaakso: Työkykyä tukemassa Kymenlaakso
KokonaisuusAsiasanatTyöllistyminenTyöllisyysOsatyökykyisyysOsallisuusTyökykyohjelma on osa hallitusohjelmaa, ja sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa sen yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuosina 2019 - 2023.
- AsiasanatTyöllistyminenTyöllisyysOsatyökykyisyysOsallisuus
Työkykyohjelma on osa hallitusohjelmaa, ja sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa sen yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuosina 2019 - 2023.
Alihankintamalli/Homma haltuun-hanke
ToimintamalliAsiasanatOsatyökykyisyysOsallisuusKehitysvammaisuusAlihankintamallin avulla kehitysvammaiset etenevät tehokkaammin kohti palkkatyötä. Kehitysvammaisten työtoimintaa saadaan kehitettyä entistä enemmän palkkatyöhön suuntaavaksi.