Työtoiminnasta työelämään -hanke vahvistaa helsinkiläisten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja työelämätaitoja parantamalla Stadin soten työtoiminnan asiakkaiden palvelumahdollisuuksia.
Hankkeessa kehitetään
Työtoiminnasta työelämään -hanke vahvistaa helsinkiläisten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja työelämätaitoja parantamalla Stadin soten työtoiminnan asiakkaiden palvelumahdollisuuksia.
Hankkeessa kehitetään
Koulutuksen saaneet kokemusasiantuntijat tuovat esille omia kokemuksiaan työttömyydestä ja työllisyyspalvelujen toiminnasta eri kanavia pitkin.
Hyvinvointialueet ovat suurissa säästöpaineissa ja samaan aikaan ihmisten tarve sotepalveluille on kasvussa. Myös työttömien määrä on nyt ennätyslukemissa.
TE-palvelut 2024 -uudistus on iso uudistus. Kunnat tulevat ottamaan työvoimapalveluiden järjestämistehtävän vuoden 2025 alusta.
Toimintamallissa toteutetaan työttömien terveystarkastuksia osana monialaista yhteistyöverkostoa. Terveydenhoitaja ja työllisyysasiantuntijat työskentelevät tiivisti yli toimirajojen kehittäen yhdessä palvelua kohderyhmän tarpeita vastaavaksi.
Toimintamalli selkeyttää työttömän työ- ja toimintakyvyn arvioinnin prosessia sekä monialaisena palveluna eri ammattilaisten työnjakoa. Malli selkeyttä perustasolla tehtävän ja erikoistasolla tehtävän työ- ja toimintakyvyn arvioinnin eroa sekä selkeyttää näihin ohjautumista.
Kuntouttavaa työtoimintaa tekevät työntekijät työkyvyn tuen tiimissä tavattiin ja näiden tapaamisten jälkeen saatiin kokonaiskuva siitä, miten kuntouttavaa työtoimintaa on aiemmin hyvinvointialueen kunnissa tehty. Tästä tehtiin perus prosessikaavio.
Työpajassa käydyn keskustelun pohjalta on laadittu yhteenveto, joka pohjautuu alueen terveydenhoitajien yhtenäisiin näkemyksiin. Liitteestä löytyvät ne keskeiset teemat, joihin Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen terveydenhoitajat erityisesti toivoivat yhtenäisempää käytäntöä.
Yhteiskehittämisen avulla rakennetaan kokonaisvaltainen, ihmisten erilaiset elämäntilanteet huomioiva palveluohjauksen toimintamalli alueelle. Tässä toimintamallikuvauksessa keskitytään yhteiskehittämisen prosessin kuvaukseen.
Työkykyhankkeessa kehitetään toimivaa prosessia työttömien sote-palveluille kytkemällä työllisyyskokeilu- ja tulevaisuuden sote-keskushankkeet yhteen. Tavoitteena on työttömien sosiaali- ja terveyspalveluiden kohdentaminen entistä paremmin.