Rahoittajat: EU
Päämäärä:
Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnan uudistaminen Etelä-Karjalassa
Päätavoite:
Hankkeen päätavoite on vahvistaa kehitysvammaisten ihmisten yhtäläisiä oikeuksia aktiivisina kansalaisina.
Rahoittajat: EU
Päämäärä:
Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnan uudistaminen Etelä-Karjalassa
Päätavoite:
Hankkeen päätavoite on vahvistaa kehitysvammaisten ihmisten yhtäläisiä oikeuksia aktiivisina kansalaisina.
Sosiaalisen kuntoutuksen Etäkahvila on matalan kynnyksen ryhmätoiminnan malli, joka toteutetaan verkkovälitteisesti Microsoft Teamsilla.
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmissa PAAVO 1 ja 2 tarjottiin
koteja pitkäaikaisasunnottomille, jotka tarvitsivat tiivistä tukea asumiseensa
Toimintamalli on esimerkki yhteiskehitetystä visualisoinnista, jonka avulla voi avata oman työnsä mallia ja merkitystä myös sellaisille henkilöille, joilla ei ole aikaisempaa tietoa tai kosketuspintaa kyseiseen aiheeseen.
TULOKSENA syntyy toimintamalli, jota käytetään hyväksi perustettavassa Etelä-Karjalan työklinikassa ja jossa hyödynnetään projektin aikana syntynyttä yhteistyöverkostoa. Tavoitteena on saada n.
Lauritsalassa toimii Talkoorinki, jossa mukana olevat työttömät ovat tehneet esimerkiksi siivoustöitä, lumenluotia ja muuta pihatyötä. Työsuoritteesta osallistujat saavat enintään yhdeksän euron palkkion. Tulo on verotonta, eikä vaikuta sosiaalietuuksiin.
Päätavoite:
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen –osahanke oli osa STM:n Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihanketta 2016-2018. Osaprojekti tähtäsi siihen, että osatyökykyiset etenevät työllistymispoluilla.
Polut hoitoon ja kuntoutukseen –osahanke oli osa STM:n Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihanketta 2016-2018. Osahankkeessa kehitettiin kuusi toimintamallia, jotka kattavat sekä työssä olevat, työhön palaavat että töihin pyrkivät osatyökykyiset.