LASSO – osallistujiensa näköisen perhekurssimallin kehittämishanke oli kahdeksan järjestön yhteistyöhanke, jota hallinnoi Munuais- ja maksaliitto. Hanke toteutetaan STEAn tuella Veikkauksen varoin vuosina 2019-2021.
LASSO – osallistujiensa näköisen perhekurssimallin kehittämishanke oli kahdeksan järjestön yhteistyöhanke, jota hallinnoi Munuais- ja maksaliitto. Hanke toteutetaan STEAn tuella Veikkauksen varoin vuosina 2019-2021.
Kuntalaisnäkökulmaa ja kuntalaislähtöistä vaikuttamista lähdetään toteuttamaan osallistuvan budjetoinnin periaatetta soveltamalla.
Ennakoinnin ja tulevaisuustyöskentelyn avulla yritetään ymmärtää, miten erilaiset mahdolliset tulevaisuudet voidaan huomioida nykyhetken toiminnassa ja suunnittelutyössä.
Pelastustoimen palvelukokonaisuus käsikirja kokoaa yhteen pelastustoimen palveluiden määrittelytehtävät, keskeiset sisällönkuvaukset sekä toimintamallin palvelukokonaisuuksien mallintamiseksi.
Mallintamisen vaiheet on avattu tarkemmin oheisessa kuvassa ja varsinaisessa käsikirjassa.
Klubitalojen tiedolla johtaminen on prosessi, jossa vuosien 2018–2021 aikana on kartoitettu, kehitetty ja yhdenmukaistettu käytäntöjä ja prosesseja Klubitaloilla verkoston kanssa yhdessä luodun klubitalostrategian mukaisesti.
saaha erilaisia näkökulmia yhteiskuntaan
Malli sopii kenelle tahansa tiimille tai järjestölle, joka pohtii miten vahvistaa kuuntelemisen ja kuuntelun kulttuuria omassa porukassa.
Toimintamallissa on kyse toiminnan ja työnteon sujuvuudesta. Painonhallinnan ja lihavuuden hoitoon ohjaamisessa on olemassa ohjeita ja materiaalia, mutta ne ovat hajallaan ja vaikeasti löydettävissä.
RajatON-ryhmätoiminta on vertaistuellista valokuvaterapeuttisia menetelmiä hyödyntäen toteutettua voimaannuttavaa ryhmätoimintaa. Suljetussa pienryhmässä työstetään omaa kaltoinkohtelusta ja/tai lähisuhdeväkivallasta selviytymisen tarinaa ja omien rajojen asettamista.