Lastensuojelun jälkihuolto on yksilöllistä ja kokonaisvaltaista tukea lapselle tai nuorelle sijaishuollon päättymisen jälkeen. Jälkihuollon tavoitteena ja tarkoituksena on tukea lapsen kotiutumista sekä tarjota tukea aikuistuvalle nuorelle riittävien valmiuksien saavuttamiseksi itsenäisen elämään.
Lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa on nostettu lakimuutoksella 21 ikävuodesta 25 ikävuoteen 1.1.2020 alkaen, mikä on laajentanut jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten määrää merkittävästi. Nuorten tuen aika asettaa sosiaalityölle ja muille palveluille uusia haasteita, sillä nuorten tarpeet muuttuvat iän myötä. Nykyinen lastensuojelun lainsäädäntö ja palvelujärjestelmä eivät huomioi riittävästi nuoria, jotka ovat tulossa vanhemmiksi. Tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja vanhemmuuden tueksi esimerkiksi tarjoamalla vertaisryhmätoimintaa.
Lastensuojelun jälkihuoltoon on subjektiivinen oikeus. Lastensuojelun jälkihuollon sisältö ei ole nykyisellään riittävän selkeä. Jälkihuolto ei ole tarjonnut vanhemmuuden tukea systemaattisesti. Vanhemmuuden tuki ei ole lastensuojelun jälkihuollon erityisosaamisaluetta, ja siksi on tärkeää rakentaa vanhemmuuden ympärille tukea muiden yhteistyötahojen, kuten perhekeskuksen, neuvolan ja järjestöjen kanssa.
Tässä mallissa kuvataan vertaistoimintaa, joka voidaan toteuttaa yhdessä monialaisen verkoston ja vanhempien itsensä kanssa.
Kehitystyön lähtökohtana on ollut nuorten vanhempien osallisuuden lisääminen sekä tukeminen tarjoamalla matalankynnyksen palvelua vertaisryhmätoiminnan kautta.
Lähtökohtana YEE-hankkeessa on jo ennen paikallista työtä etsitty yhteistyön mahdollisuuksia vanhemmuuden tuen kysymyksiin. Yhteistyön paikkoja on etsitty esimerkiksi THL:n kautta nostamalla lastensuojelun jälkihuollon vanhemmuus ja ryhmät keskusteluun valtakunnallisessa perhekeskusverkoston kokouksessa keväällä 2022. Verkostokokouksen perusteella vanhemmuusryhmiä tälle kohderyhmälle matalalla kynnyksellä ei juuri ole. Myönteisyyttä aiheen käsittelylle kuitenkin on, ja kohderyhmä nähdään tärkeänä.
Myös paikallisella tasolla on havaittu, että jälkihuollossa oleville perheellisille tai perhettä perustaville nuorille aikuisille ei ole olemassa olevaa palvelu- ja asiakaspolkua alueella, ja tähän kehittämisen haasteeseen on oikea-aikaista tarttua. Jälkihuollossa olevat nuoret aikuiset ovat koko perhekeskuksen läpileikkaava ryhmä.
Olemassa olevia vauva- ja lapsiperheiden palveluita ovat esimerkiksi; äitiysneuvola, äitiyspoliklinikka, sosiaaliohjaus ja/tai perhetyön tukikäynnit raskaana olevalle, lastenneuvola, perhetyö, lapsiperheheiden kotipalvelu (tärkeä matalan kynnyksen varhainen tuki), pikkulapsipsykiatria, HAL-poliklinikka, sairaalan sosiaalityö, päihdepalvelut, päihdepsykiatrian poliklinikka, psykiatrian poliklinikka, psykiatrian tehostettu avohoito-osastot, ensikoti ja perhekuntoutus.
Paikallisella tasolla on noussut esiin jälkihuollossa olevien nuorten vanhempien tarpeet ja se, miten heitä voitaisiin huomioida matalalla kynnyksellä ilman lastensuojelun jälkihuollon asiakkuuden leimaa. Jälkihuollossa tulisi kiinnittää erityistä huomiota nuoren traumataustaan, sijaishuoltoon ja siihen liittyviin tapahtumiin. Jälkihuollossa olevan nuoren oman elämän läpikäyminen raskauden aikana ja lapsen syntymän jälkeen voisi toimia terapeuttisena työskentelynä ja ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Jälkihuollossa olevan nuoren elämänkaari voi olla hyvin moninainen, mikä heijastuu raskauteen ja vauvan elämään.
Raskausajan ja pikkulapsiajan teemoja ja palveluiden kehittämistarvetta on nostettu esiin jo jälkihuollon VIP-raportissa. Kannattaa lukea! https://www.julkari.fi/handle/10024/140573
Lastensuojelun jälkihuollon nuoret tulevat ikätovereitaan aikaisemmin vanhemmiksi. Heino ja Johnson (2010) ovat tutkineet vuoden 2006 rekisteritietoja ja havainneet, että huostassa olleiden nuorten aikuisten perheasema on näiden rekisteritietojen perusteella selvästi erilainen kuin väestön samanikäisten asema. Kaikista alle 20-vuotiaista nuorista suurin osa asui vielä vanhempiensa kanssa, kun huostassa olleista näin asui vain noin viidennes. Lisäksi huostassa olleet nuoret aikuiset solmivat parisuhteen tai asuivat oman lapsensa kanssa muita ikätovereita nuorempana. Joka neljäs 24-vuotiaista huostassa olleista nuorista asui lapsensa kanssa. (Heino & Johnson 2010, 278–279.) Myös Kääriälä (2020) toteaa omassa väitöstutkimuksessaan, että Pohjoismaissa asuvat, sijoitettuna olleet nuoret ovat ikätovereihinsa verrattuna korkeammassa riskissä tulla nuorella iällä vanhemmiksi. Erityisesti sijoitettuna olleet nuoret tytöt saavat ikätovereihinsa verrattuna aikaisemmin oman lapsen. (Kääriälä 2020, 52–53.)
On tärkeää, että samankaltaisia kokemuksia omaavat ihmiset, tässä tilanteessa lastensuojelun sijoituksen kokeneet nuoret, voivat saada vertaistukea ja keskustella vertaisten kanssa ammattilaisten tuella turvallisesti. Monella lastensuojelun kokeneella nuorella ei ole peilauspintaa omasta lapsuudesta vanhemmuudesta ja perhe-elämästä. Vanhempana olon rooli sekä käytännöt tulee nuoren rakentaa omalta pohjalta peilaten tätä ympäristöön ja muihin malleihin. Ryhmätoiminnassa on tärkeää antaa tilaa keskustelulle omasta vanhemmuudesta sekä vanhemmuuteen kasvamisesta, omista arvoista ja kokemuksista.
