Palvelutietovaranto (PTV) tietojen tuottaminen on lakisääteisiä mm. hyvinvointialueen ja kuntien palveluntuottajille. Kuitenkin kaikki tahot, jotka tuottavat palveluita, hyötyvät selkeästi laadituista palvelukuvauksista, sillä niiden avulla asiakkaat/asukkaat löytävät muutkin, kuin lakisääteiset, hyvinvointialueen ja/tai kuntien tuottamat, palvelut. Työpajamalli antaa yhden tavan tuottaa asiakasystävällisiä palvelukuvauksia.
Asukasystävälliset palvelukuvaukset auttavat sekä asukkaita että ammattilaisia löytämään oikean tiedon pariin sähköisen perhekeskuksen palveluissa. Moni palveluntuottaja oli uuden asian äärellä palvelutietovarantokuvausten laatimisessa, johon kaivattiin tukea.
Kohderyhminä olivat perhekeskus palveluiden ammattilaiset. Työpajoihin kutsuttiin moniammatillinen joukko kunkin alan asiantuntijoita. Työpajoja ennen laadittiin nykytilan analyysi aiempien palvelukuvausten määrästä ja laadusta. Lisäksi tehtiin ehdotelma uudesta Varha-tasoisesta palvelukuvauksesta hyödyntäen mm. aiemmin laadittuja määrittelykortteja sekä palveluun liittyviä säädöksiä ja lakeja.
Työpajoissa tietoa kerättiin Padlet-alustan avulla, chat-kentän keskustelusta sekä osallistumalla asiantuntijoiden keskusteluun ja nostoihin esittämällä tarkentavia kysymyksiä. Työpajaan estyneille, mutta kommentointiin halukkaille mahdollistettiin kommentointi sähköpostitse määräaikaan mennessä.