Kotorannan kuntouttava yksikkö on avattu maaliskuussa 2020 kauniiseen Tuusulan perhetukikeskuksen miljööseen Tuusulanjärven rannalle. Yksikkö tarjoaa kuntouttavia lastensuojelupalveluita ympärivuorokautisesti alle 18-vuotiaille nuorille. Kyseessä on Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän yksikkö, johon ohjataan lyhyttä laitoskuntoutusta tarvitsevia nuoria. Asiakkuudet ohjautuvat Keusoten asiakasohjausryhmän kautta ja pohjalla on arviointijakso kuntayhtymän vastaanotto- ja arviointiyksikössä. Sijoitukset ovat keskimäärin 4 - 12 kk, jonka jälkeen nuoret palaavat kotiin tai itsenäistyvät omilleen. Sijoitus lähelle tuttua kasvu- ja toimintaympäristöä tukee kotiutumista, arjen rakenteiden pysyvyyttä ja näin vältetään myös kauemmaksi sijoittaminen.
Työskentelyyn kuuluu yhteisöllinen ja toiminnallinen arki, kuntouttava omaohjaajatyöskentely sekä erityistyöntekijän kanssa tehtävä tiivis perheterapeuttinen työskentely. Erilaiset kuntouttavat elementit ja työmenetelmät suunnitellaan asiakkaan tarpeisiin ja kiinnostuksen kohteisiin sopiviksi. Valokuvien kautta työskentely kulkee mukana toiminnassa nuoren ja perheen annettua siihen luvan. Kuvausluvat tehdään aina kirjallisena hoidon alussa.
Tämän valokuvaterapeuttisen kehitystyön taustalla on erilaisia tarpeita, joihin yritämme vastata. Tärkeimpänä on asiakkaan tarve tulla kuulluksi, nähdyksi, hyväksytyksi ja hoivatuksi omana itsenään. Nuorella on tarve aikuisen hoivalle, huomiolle ja ajalle olla yhdessä. Työntekijällä on tarve tehdä hyvää työtä, onnistua kuntouttamaan nuorta riittävästi heidän kotiin palaamisen mahdollistamiseksi. Ajatus työn merkityksellisyydestä kannattelee työntekijän motivaatiota ja työn mielekkyyden kokemista. Organisaatiolla taas on tarve tuottaa lupaamaansa palvelua kohtuullisilla investoinneilla ja yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, jotka ovat riittävän työkykyisiä ja hyvinvoivia rakentaakseen sekä ylläpitääkseen toimivia yhteiskunnallisia toimintoja.
Muutos jota tavoitellaan on se, että kohtuullisella ajankäytöllisellä panostuksella ja näkökulman avartamisella löydetään uudenlainen tapa nähdä hyvää ja kaunista asiakkaissamme. Ongelmapuheen tilalle tuodaan ihasteltavaa ja arvokasta katsottavaa. Valokuvaterapeuttiset menetelmät tuovat hyvinvointia myös työntekijälle ja koko työyhteisölle. Työhön positiivisesti suhtautuminen ja itsensä toteuttamisen mahdollisuudet lisäävät työhyvinvointia ja työssäjaksamista. Asiakkaan kuntoutuminen mahdollistuu lempeiden ja hyväksyvien katseiden läsnäollessa. Valokuvat ikäänkuin alleviivaavat tätä. Positiivinen vuorovaikutus on kaikkien etu ja lastensuojelutyön positiiviset puolet ansaitsevat saada enemmän näkyvyyttä.
Kotorantaan sijoitettujen lasten taustalla on monenlaista lapsen omaa ja perheessä ilmenevää traumaa ja problematiikkaa eli vakavia syitä olla sijoitettuna kodin ulkopuolelle lastensuojeluyksikköön. En avaa syitä tässä enempää heidän yksityisyytensä suojelemiseksi, mutta yleismainintana tämä on paikallaan, jotta ymmärtää sen erityisen sensitiivisyyden, jota heidän kanssaan on aina noudatettava. Lastensuojelutyössä on erityisesti tärkeää, että sellaisia ”Pandoran lippaita” ei avata joita ei pystytä sulkemaan. Valokuvaterapeuttisissa menetelmissä se tarkoittaa pysyttelyä siedettäviltä tuntuvilla aihealueilla, eikä tarkoituksella ruodita kipeitä asioita. Niiden paikka on pääsääntöisesti erillisissä terapioissa ja hoitosuhteissa. Lastensuojelutyössä vahvistetaan ja etsitään siis sitä hyvää mikä on näkyvissä tai mahdollisesti vielä hiukan piilossa. Kaikki työskentely perustuu avoimuuteen, luottamukseen ja lapsen oikeuksien vaalimiseen.
Kuvattavana oleminen ei ole useinkaan ihan helppoa. Kynnys kuvauksen kohteena olemisesta olisi työssäni saattanut kasvaa liian suureksi, jos se olisi valjastettu liian vakavaksi tai vaativaksi. On valittu siis tarkoituksella varsin matala kynnys toiminnalle eli mahdollisimman arkinen kuvaaminen, jotta ei tarvitsisi ottaa paineita onnistumisesta tai siitä miltä milloinkin näyttää. Kuvaaminen ja sen kohteena oleminen ei ole vaatinut mitään muuta kuin, että kamera on matkassa ja lapsi/nuori antaa luvan ottaa kuvia. Arkinen kuvaaminen on ollut armollista myös kuvaajalle, kameran tai puhelimen mukana olo on riittänyt mahdollistamaan kuvaamista. Valokuvaaminen on ikään kuin ”virrannut” arjessa; on kuvattu kaikkea mitä on tapahtunut ja mitä on nähty. Nuori äkkiä tottuu kuvaamiseen ja usein myös pyytää "Kuvaa mua!", josta menetelmän nimikin juontuu. Se on sama kuin lapsien käyttämä "Katso mua".
Työskentelyyn nuorten kanssa on kuulunut keskustelut kuvaamisen etiikasta ja kuvien omistusoikeuksista sekä siitä, mitä kukakin voi jakaa toisille tai vaikka sosiaaliseen mediaan. Tässä prosessissa samoin kuin kaikissa valokuvaterapeuttisissa menetelmissä otetut valokuvat ovat ensisijaisesti asiakkaan omaisuutta. Maskotti Misfitsin kuvaaminen on ollut julkaistavien kuvien mahdollistaja. Nuorten omia toiveita kuvaamisesta on kuultu ja toteutettu niin paljon kuin mahdollista.
