Erityisen tuen tarpeen tunnistaminen ja määrittely iäkkäillä on haastavaa. Sosiaalihuoltolain mukaan erityisen tuen tarpeessa olevalla henkilöllä on ”erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja usean yhtäaikaisen tuen tarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi” (SHL 3§).
Iäkkäillä tämä tarkoittaa yleensä samanaikaista ikääntymiseen liittyvää toimintakyvyn laskua ja sairastamista sekä erilaisia sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia. Ongelmia on usein monia, ja ne kietoutuvat toisiinsa. Myös yksi hyvin vaativa ja hyvinvointia vakavasti haittaava ongelma voi tuottaa erityisen tuen tarvetta.
Erityisen tuen tarpeessa olevat iäkkäät putoavat helposti palvelujen ulkopuolelle muun muassa tunnistamisen vaikeuksien, sopivien palvelujen ja tuen puutteen, poiskäännyttämisen ja joustamattomien kriteereiden takia.
Tutkimuksissa tulee esiin, että erityisen tuen tarpeen käsite ja sen piirteet tunnistetaan huonosti palvelujärjestelmässä. Tämän takia lainsäädännössä olevia välineitä, kuten suurempaa resurssointia (esim. tiiviimmät asiakkaan henkilökohtaiset tapaamiset), ei ole käytetty laajasti.
Työkalun kehittäminen
Erityisen tuen tarpeen tunnistamisen ja reflektion työkalu on kehitetty Soccan koordinoimassa Uudenmaan gerontologisen sosiaalityön verkostossa vuosina 2024–2025. Työkalun kehittäminen perustuu sekä tutkimustietoon että käytännön kokemuksiin. Ennen varsinaista käyttöönottoa työkalua pilotoitiin useilla hyvinvointialueilla. Palautteen perusteella työkalua muokattiin eteenpäin.
Inspiraationa työkalun kehittämiseen on käytetty Etelä-Suomen lasten, nuorten ja perheiden vaativimpien palveluiden OT-keskushankkeen kehittämää MORE – Monialaisen reflektion tukivälinettä.