Kehittämisen haaste oli saada päihteitä käyttävän raskaaksi tulleen naisen päihdelääketieteellinen hoito alkamaan mahdollisimman varhain. Yläkäsitteenä oli luoda syntyvälle lapselle paremmat lähtökohdat elämälle. Tutkimusten mukaan noin 10% raskaaksi tulleista naisista käyttää raskauden alkuvaiheessa vähintään neuvolan raja-arvon (Audit vähintään 8) verran jotakin päihdettä. Tässä vaiheessa tähän puuttuminen on haaste kun tavallaan kokonaisvastuu ei kuulunut kenellekään. Päihdelääketieteen yksikkö sai tällaiseen kehittämiseen STM:n valtionavustusta. Totesimme heti alkuvaiheessa, ettei millään nykyisillä hallintorakennelmilla yksinään voi tähän vastata. Lähdimme kehittämään toimintamallia prosessikehittämisen ajatuksella ja kutsuimme mukaan alueen toimijoita (neuvola, HAL-pkl, Ensikodin avopalveluyksikkö Aino, lastensuojelu, myöhemmin aikuissosiaalityö, RISE). Päihdelääketieteen poliklinikka veturina asiakaskohtaisesti kokosi verkoston, jonka kanssa tehtiin yhteinen toimintamalli. Ei arvioitu mitä tunteja meni mistäkin hallintokunnalta vaan kohdistettiin yhteinen vahvuus päihdeäidin (myös perheen tarvittaessa) päihdeongelman mahdollisimman hyvään haltuunottoon siten että äidin päihteiden käytöstä syntyvälle lapselle olisi mahdollisimman vähän haittaa. Mukana verkostossa on ammattilaisten mukana myös kokemusasiantuntijoita tarpeen vaativassa laajuudessa.
Toiminnan suora kohderyhmä on päihteitä käyttävä raskaaksi tullut nainen, mahdollisesti naisen kanssa parisuhteessa oleva henkilö. Kohderyhmän naisilla oli päihdeongelman lisäksi yli puolella jokin mielenterveysongelma, olivat ns. kaksoisdiagnostiikkapotilaita. Toiminnan toteuttava kohderyhmä on sitten moniammatillinen asiantuntijaverkosto eri organisaatioista ja lisäksi myös kokemusasiantuntijat. Jokainen moniammatillisen asiantuntijaverkoston jäsen pääsi perehtymään, miten kokonaisuus toimii. Päihteitä käyttävä raskaana oleva nainen, sai joka paikassa tietoa ja ohjausta selkeästi samalla tavalla, ristiriitaista tietoa ei ollut ja tämä lisäsi myös asiakkaan turvallisuuden tunnetta, hänellä oli koko ajan tieto missä mennään, keneen voi ottaa yhteyttä jos tulee ongelmia. Käytännössä harvakseltaan aikaisemmassa toimintamallissa tapahtuneet kohtaamiset muutettiin säännöllisiksi 1-2 kertaa viikossa tapahtuviksi tapaamisiksi. Osa tapaamisista toteutettiin tarkoituksella myös asiakkaan kotona. Moniammatilliseen työryhmään kuului terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi sosiaalityön ammattilaisia ja kokemusasiantuntijoita. Moniammatillisissa yhteydenpidoissa selkeästi ymmärrys asiakkaan tarvitsemasta ja asiakasta hyödyttävästä toiminnasta lisääntyi. Ja myös monipuolistui, koska jokainen päihdeäiti oli oma yksilönsä.