Kestävä kasvu
Varhainen tuki ja nepsypalvelupolku selkiyttää ja vahvistaa varhaista tukea, tutkimusarviointeihin ja palveluihin ohjautumista Lapin hyvinvointialueella, huomioiden saamenkieliset ja kulttuurinmuka
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella toimii Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hanke, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää ja yhtenäistää kirjaamiskäytänteitä.
Q-Flow tarjoaa laajan valikoiman työkaluja potilaan hoitopolun hallintaan.
Mielen hyvinvoinnin vuosikello, jossa lukuvuosi on jaettu viiteen kahden kuukauden mittaiseen teemajaksoon, jotka sisältävät kerran kuussa toteutettavat mielitunnit.
Mielenterveystarkastus eli mielihetki-tapaaminen on oppilaan ja ammattilaisen välinen yksilöllinen kohtaaminen, jossa keskustellaan nuoren vahvuuksista, voimavaroista ja mielen hyvinvoinnista.
Suomen kestävän kasvun ohjelma RRP Euroopan unionin rahoittamassa hankkeessa hyv
Työhönvalmennuksen vahvistamisella Pohteen työtoiminnassa edistetään erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden polkua työelämään.
Toimintamallin kokonaistavoitteena on vahvistaa yhtenäisiä kirjaamisen käytäntöjä ja kirjaamisosaamista Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla.
Toimintamallin tavoitteena on vahvistaa rakenteellisen sosiaalityön kehittämistä ja paikkaa Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla.
Digitaalinen sote-keskus HyVä-digi on osa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen sote-palvelu-tuotantoa. Yksikkö palvelee kaikkia hyvinvointialueen asiakkaita chatissa, videovastaanotolla ja