Terveyspalvelut
Kansallinen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma toteutettiin vuosina 2020–2023. Hyvinvointialueet kuvasivat ohjelman aikana Innokylään lähes tuhat toimintamallia.
Tavoitteena on kehittää Kanta-Hämeen hyvinvointialueella asuvien työn- ja koulutuksen ulkopuolella olevien 18-29-vuotiaiden nuorten sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyöprosessia sekä lisätä NE
Nykytilaselvityksellä 1. kartoitettiin vastaanottopalvelujen erikoistuneiden hoitajien määriä, osaamista, koulutustaustaa, työtehtäviä ja työajan jakautumista.
Tulkoti -hankkeessa on edistetty kotiutumisen kokonaisuutta monilla eri toimenpiteillä työpajatyöskentelyn kautta ja eri palveluissa vahvistamalla ja kehittämällä käytäntöjä.
Päivitetty perustason vuodeosastoille kotiutumisen tarkistuslista ja mukaan annettavien lääkkeiden ohje.
Pirkanmaan hyvinvointialue muodostuu 23 kunnasta. Keväällä 2022 alettiin valmistautua hyvinvointialueen alkuun liittyvään viestintään.
Seksitautien palvelupolun muodostaminen ja kehittäminen asiakkaan oikean palvelun löytämisen helpottamiseksi sekä palvelun sujuvoittamiseksi Turussa.
Ratkaisijatiimimallin avulla pyritään nopeuttamaan ja sujuvoittamaan asiakkaiden pääsyä oikea-aikaisesti oikeisiin palveluihin terveysasemapalveluissa.
Digitaalinen sote-keskus HyVä-digi on osa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen sote-palvelu-tuotantoa. Yksikkö palvelee kaikkia hyvinvointialueen asiakkaita chatissa, videovastaanotolla ja
Haavanhoidon keskitetyllä mallilla pyritään kehittämään haavanhoitojen toteutusta perusterveydenhuollossa vastaamaan paremmin asiakkaiden, työntekijöiden, tuottajaorganisaation ja yhteiskunnan tarp