Haku
Haku palautti 274 tulosta
Digihautomovalmennus kehittää monipuolisesti osallistujien digitaitoja ja antaa valmiuksia erilaisissa digiympäristöissä toimimiseen.
Mielenterveyden häiriöihin sairastuneiden henkilöiden hyvinvoinnin, osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn vahvistuminen, työllistyminen ja työssä pysyminen. Työllistyessä tarve hoitojärjeste
Toimintamalli tarjoaa menetelmiä tukea ikääntyneen mielenterveyttä heitä kohtaaville toimijoille.
- Tunnistetaan muistisairauden riskissä oleva henkilö
- Arvioidaan riski ja tunnistetaan yksilölliset riskitekijät
Hyvinvointi-infon tavoitteena on aktivoida ikääntyneitä oman hyvinvoinnin edistämiseen.
Kotiin-hanke on osa kansallista Tulkoti-hankekokonaisuutta.
Liikkuva tuki on jalkautuvaa mielenterveys- ja päihdetyötä työikäisille.
Ideakilpailulla kerätään yhdistys- ja kuntatoimijoilta uudenlaisia ratkaisuja matalan kynnyksen liikuntatoimintaan.
Elävässä Portfoliossa osallistuja oppii erilaisten taidelähtöisten menetelmien avulla löytämään vahvuuksiaan ja kertomaan niistä.
Tavoitteena on löytää alueella asuvat yksinäiset ikäihmiset. Palveluohjaus tapahtuu yhteistyöverkostojen kautta: julkinen sektori, järjestöt, sekä tuttavat.