C-hepatiitin eliminaatio Satakunnassa- hanke

Luotu 12.08.2026
C-hepatiitin eliminaatio Satakunnassa- hanke

Lyhyt kuvaus

C-hepatiitin eliminaatio Satakunnassa- hanke tukee WHO:n tavoitetta eliminoida C-hepatiitti kansanterveysongelmana. Kohderyhmänä hankkeessa ovat suonensisäisiä huumeita käyttävät henkilöt sekä heidän kumppaninsa. Hankkeen tavoitteena on tuottaa uusi matalan kynnyksen hoitopolku C-hepatiitin pikatestaukseen ja juurruttaa se jo olemassa olevaan toimintaan. Poriin avattu Testauspiste Stoppi palvelee asiakkaita Porissa ja testaajat jalkautuvat sovittuina aikoina mm. neulanvaihtopisteelle ja Satakunnan ympäryskuntien toiminta- ja sotekeskuksiin. 

Toimijat

Hankkeessa työskentelee projektipäällikkö, hankekoordinaattori ja kokemusasiantuntija hanketyöntekijänä. Mukana kehittämisessä ovat ammattilaiset ympäri Satakuntaa, kolmannen sektorin toimijat sekä palautteiden muodossa asiakkaat. 

Toimiaika

1.3.2026-30.6.2027. Hanke on käynnissä. 

Kokonaisuuden tarkoitus ja tavoitteet

Suomi on sitoutunut eliminoimaan hepatiitti C-viruksen kansanterveysongelmana vuoteen 2030 mennessä Maailmanterveysjärjestön (WHO) tavoitteen mukaisesti. Lisäksi hallitusohjelmaan onkirjattu tavoite eliminoida hepatiitti C jo vuoteen 2027 mennessä. Satakunta haluaa olla mukana toteuttamassa tätä tärkeää tavoitetta.

Koska rokotetta ei ole, C-hepatiitin hävittämistä kokonaan ei pidetä mahdollisena, mutta WHO.n linjauksen mukaisesti pyritään vähentämään uusia tartuntoja 80 %:a ja pienentämää kuolleisuutta 65 %:a. Jotta tässä onnistutaan, tulee 90 % tartunnan kantajista pystyä tunnistamaan ja 80 %todetuista infektioista hoitamaan.

Viruksen aiheuttama maksatulehdus hepatiitti C (HCV) voi hoitamattomana johtaa vakaviin seurauksiin, kuten maksakirroosiin, maksan siirtoon tai maksasyöpään. Tartunta leviää veriteitse, erityisesti pistoshuumeiden välityksellä. Seksitartunnat ovat mahdollisia, mutta harvinaisia. Tartunta äidistä lapseen on Suomessa hyvin harvinainen.
 

Hepatiitti C on usein pitkään oireeton, minkä vuoksi tartunnan toteaminen voi viivästyä. Tartunta on tähän saakka todettu Satakunnassa suoniverinäytteestä tutkimalla C-hepatiitti vasta-aineet (HCV-Ab) ja sen jatkotutkimuksena HCV-NhO, eli nk. PCR-tutkimus, jonka avulla on selvitetty, onko henkilö edelleen C-hepatiitin kantaja. Aiemmin nämä tutkimukset pyydettiin erillisinä. Nyt hankkeen myötä aktiivinen C-hepatiitti voidaan todeta sormenpääverestä tehtävällä PCR-testillä matalan kynnyksen testauspaikoissa. Lisäksi pikatestaustoimintaan sisällytetään B-hepatiitti- ja HIV-testit. Myös hoidon aloittaminen tehostuu hankkeen myötä. Kohderyhmänä testauksissa ovat suonensisäisiä huumeita käyttävät henkilöt sekä heidän kumppaninsa. Hankkeen tavoitteena on tuottaa uusi matalan kynnyksen hoitopolku ja juurruttaa se jo olemassa olevaan toimintaan. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Satakunnassa C-hepatiitin testaaminen on vaatinut asiakkaalta ajanvarauksen laboratorioon suoniverinäytteelle. Mikäli C-hepatiitti on todettu, on määrätty vielä lisälaboratoriokokeita ennen lääkehoidon aloittamista. Asiakkaalla usein tulee olla myös jokin olemassa oleva hoitokontakti, jota kautta lähetteen on kokeille saanut. 

Haluamme tarjota asiakkaille vaivattoman ja helpon tavan testata C-hepatiitti, B-hepatiitti ja HIV. Tavoitteena on tarjota palvelua muun muassa asiakkaille, jotka eivät ole palveluiden piirissä, mutta jotka kuitenkin kuuluvat riskiryhmään. 

Kokonaisuus liittyy WHO:n tavoitteeseen eliminoida C-hepatiitti vuoteen 2030 mennessä. Sosiaali- ja terveysministeriön linjauksen mukaan Suomi on ottanut tavoitteeksi vuoden 2027. 

Päämäärä ja päätavoite

Tavoitteena on tavoittaa asiakkaita, joiden C-hepatiitti on testaamatta tai jäänyt hoitamatta syystä tai toisesta. Matalan kynnyksen palvelulla, jonne voi tulla ilman ajanvarausta, pyritään helpottamaan asiakkaiden testeihin pääsyä. Testaustilanteessa asiakkaalta otetaan myös B-hepatiitti ja HIV-testit. Testauspisteeltä käynnistyy myös tarvittaessa lääkehoito helposti. Työntekijällä on suora yhteys määräävään lääkärin sekä erikoissairaanhoitoon. Lääkehoito toteutetaan asiakkaalle sopivimmassa paikassa. Testauspisteellä on käytössä myös Fibroscan-ultraäänilaite, jolla pystytään mittaamaan maksan jäykkyyttä sekä rasvoittumistasoa. Ennaltaehkäisy on tärkeä osa hanketta, jonka vuoksi asiakkaat saavat halutessaan maksutta AB-hepatiittia vastaan rokotteen. 

Tavoiteltavat tulokset, tuotokset ja vaikutukset

Haluamme tavoittaa mahdollisimman monta testattavaa ja sitä kautta hoidettavaa asiakasta. Haluamme myös ennaltaehkäistä tartuntoja ja vähentää C-hepatiittiin liittyvää stigmaa. Tulemme kouluttamaan ammattilaisia C-hepatiitin uudesta hoitomallista, jossa hoitoon sitoutumisen aste ei ole enää mittarina hoidon aloitukselle, vaan periaate on, että "kaikki testataan ja hoidetaan". Uusi sormenpäätestausmenetelmä on alueella uusi, joka vaatii myös ammattilaisten kouluttamista.