Tavoitellut muutokset ja vaikutukset
Vahvasti tukien -kuntoutukseen hakeutuu asiakkaita, joilla on taustallaan pitkään jatkunutta päihteiden ongelmakäyttöä, ja jotka kaipaavat tukea muuttaakseen elämäänsä. He sitoutuvat kuntoutukseen ja heillä on valmius muutostyöskentelyyn. Kuntoutuksen aikana asiakkaat saavat mahdollisuuden käydä arvokeskustelua ryhmässä- ja yksilötyössä ja tulevat tietoisemmiksi tarpeistaan ja keinoistaan niihin vastaamiseksi. Yhteisömenoilla tutustutaan erilaisiin päihteettömiin harrastuksiin ja solmitaan uutta elämäntapaa tukevia ystävyyssuhteita. Kuntoutuksen avulla asiakkaille tarjoutuu mahdollisuus löytää ja vahvistaa voimavaroja ja kiinnostuksen kohteita sekä hahmottaa tulevaisuudensuunnitelmia, jotka tukevat yhteiskuntaan kiinnittymistä rakentavalla tavalla. Lisäksi he kokevat saaneensa työkaluja ja tukea heille tärkeiden ihmissuhteiden jäsentämiseksi ja selkiyttämiseksi. Asiakkaille tarjoutuu kuntoutuksessa mahdollisuus myös vaikuttaa kuntoutuksen kehittämiseen ja ideointiin.
Kuntoutuksen asiakkaat arvioivat hyvän elämän pääomansa lisääntyneen kuntoutuksen aikana. Hyvän elämän pääomalla tarkoitetaan henkistä, fyysistä, sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista hyvinvointia. Hyvän elämän pääomaa mitataan Kalliolan omalla vaikuttavuusmittarilla Kalliola-indeksillä.
Tavoitteiden saavuttaminen
”Vahvasti tukien” perustuu asiakkaan toimijuuden kunnioittamiselle ja voimavarakeskeisyydelle ja tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden käsitellä elämäänsä ja identiteettiään kokonaisvaltaisesti. Työskentelyn viitekehyksenä toimiva Good Lives Model, GLM, nostaa keskiöön päihteidenkäytön ja rikollisuuden taustalla vaikuttavat tarpeet. Kuntoutuksessa asiakkaan kanssa työskennellään ryhmässä ja yksilöllisesti mm. yksilö- ja yhteisötehtäviä tehden. Ammattilaisten tarjoaman tuen ohella tärkeä rooli on asiakkaiden keskinäisellä vertaistuella. Joustavat mahdollisuudet jatkaa kuntoutuksessa (motivointi- ja jatkoryhmä, perhe- ja läheistyö sekä yksilötyö) lisäävät vertaistuen määrää ja laatua, kun eri vaiheissa omaa kuntoutuspolkuaan olevat asiakkaat kohtaavat toisiaan. Lisäksi motivointi- ja jatkoryhmässä työskentelevällä vertaisohjaajalla on vertaistyöskentelyssä keskeinen rooli. Sosiaali- ja palveluohjauksella sekä tutustumiskäynneillä ja asiantuntijavierailijoilla tuetaan asiakkaita löytämään heille sopivia palveluja ja tukiverkostoja. Erilaisiin harraste- ja vapaa-ajantoimintoihin tutustumalla tarjotaan asiakkaille mahdollisuuksia elämyksiin ilman päihteitä. Vaikka kuntoutuksessa pyritään minimoimaan riskitekijöitä, on työskentelyssä keskeisimmässä roolissa kunkin asiakkaan suojaavien voimavarojen tunnistaminen, lisääminen ja vahvistaminen. Vahvasti tukien kuntoutuksessa asiakkaat kohdataan hyväksyvästi ja kunnioittavasti positiivisen kriminologian hengessä. Positiivisen kriminologian on todettu olevan kiinteästi sidoksissa rikollisuudesta irrottautumiseen.
Vahvasti tukien -kuntoutus on asiakkaalle maksutonta ja siihen hakeudutaan täyttämällä ja lähettämällä hakemus. Kaikki hakemuksen lähettäneet haastatellaan. Kuntoutuksen aloittamisesta sovitaan yksilöllisesti. Riittävä suomen kielen taito on edellytys ryhmäkuntoutukseen osallistumiselle. Korvaushoidossa oleville sekä seksuaalirikostaustaisille tarjotaan mahdollisuutta yksilötyöhön. Työskentelyn ydin on 3krt viikossa läpi vuoden kokoontuva non-stop-muotoinen ryhmä, jossa on kerrallaan paikka 8 asiakkaalle. Kuntoutusta on 3 päivänä viikossa yhteensä vähintään 10 tuntia. Ryhmä tapaa kasvotusten, mutta tilanteen vaatiessa voidaan siirtyä määräajaksi etäkuntoutusmallin toteuttamiseen. Asiakkaille voidaan lainata etäkuntoutukseen osallistumista varten tablettitietokoneet. Asiakkaiden kanssa tehdään aina myös yksilötyötä vähintään 2x1h/kk sekä tarvittaessa verkosto- sekä perhe- ja läheistyötä. Yksilö-, verkosto- ja perhe- ja läheistyötä tehdään monikanavaisesti kulloinkin sopivimmalla tavalla. ”Vahvasti tukien” tarjoaa asiakkaiden käyttöön puitteet ja välineet työskentelyä varten. Varsinaisen kuntoutusryhmän ollessa täynnä, kuntoutuksen voi aloittaa kokemusasiantuntijan vetämässä motivointi- ja jatkoryhmässä (moja), jossa kuntoutusta on tarjolla 2 päivänä viikossa 2,5–5,5h viikossa. Moja-ryhmään voi siirtyä myös rangaistuksen päätyttyä, mikäli osallistuminen 3krt viikossa ei ole mahdollista, mutta tarvetta kuntoutukselle edelleen on. Rangaistuksen päätyttyä kuntoutuksessa voi jatkaa joustavasti itselle sopivimmalla tavalla. Mahdollisuus palata joustavasti kuntoutukseen vapaudesta käsin madaltaa kynnystä tuen hakemiselle jatkossa. Vanhat asiakkaat voivat myös vierailla sovitusti kuntoutuksen viikoittaisella yhteisöaamiaisella.
Seuranta ja arviointi
Kuntoutuksen vaikuttavuutta mitataan Kalliola-indeksillä.