Onnistunut asuminen -hankkeen toimintamalli
Hakeutuminen hankkeen tuen piiriin
Hankkeen tuen piiriin hakeuduttiin Y-Säätiön asuntohakemuksen sekä tukitahon tai lähettävän tahon puoltolausunnon kautta. Hankkeen työntekijä sopi ensimmäisen tapaamisen hakijan ja lähettävän tahon kanssa hakijan luokse. Hakijaa tavattiin säännöllisesti jo ennen asuntotarjousta. Tapaamisissa kartoitettiin hakijan elämäntilanne, suunniteltiin alustavaa aikataulua ja etsittiin hakijalle soveltuvaa asuntoa huomioiden esimerkiksi alue, asunnon koko, vuokrataso ja esteettömyys.
Muuttoon valmistautuminen
Kun hakija oli valmis etenemään muutossa ja sopiva asunto oli löytynyt, hakijalle tehtiin asuntotarjous ja asunnossa esiteltiin näytöllä. Tarjouksen hyväksymisen jälkeen sovittiin vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta, vuokravakuudesta sekä avainten luovutuksesta. Tukitahon kanssa sovittiin selkeä työnjako. Samalla varmistettiin, että hakija ymmärsi muuttoon liittyvät käytännön asiat ja pystyi hoitamaan ne itsenäisesti tai tuetusti. Lisäksi huolehdittiin, että tarvittavat etuudet ja käytännön järjestelyt olivat kunnossa, kuten vuokravakuus, muuttoavustus, asumistuki, sähkösopimus, kotivakuutus sekä muuttoilmoitus. Jokaisen hakijan kanssa täytettiin työskentelyn alussa tuen tarpeiden arviointilomake, jossa tunnistettiin asukkaan vahvuudet ja tuen tarpeet.
Asukkaan tukeminen muuton nivelvaiheessa
Ennen muuttoa varmistettiin käytännön järjestelyt, kuten avainten nouto, muuton toteutus (huonekalut, muuttoauto ja muuttoapu) sekä tukiverkostojen ajantasaisuus.
Asukkaan kanssa käsiteltiin tarvittaessa muuttoon liittyviä tunteita. Muutto voi herättää epävarmuutta, pelkoa tai jännitystä, vaikka kyseessä on usein myönteinen elämänmuutos.
Ensimmäinen kotikäynti tehtiin viimeistään kuukauden kuluessa muutosta.
Asukkaan tukeminen muuton jälkeen
Ensimmäisellä kotikäynnillä käytiin läpi talon järjestyssäännöt, turvallisuusasiat, asumiseen liittyvät käytänteet sekä huollon yhteystiedot. Samalla laadittiin työskentelysuunnitelma ja sovittiin jatkotyöskentelystä asukkaan tarpeiden mukaisesti. Tuen tarpeita arvioitiin ja päivitettiin säännöllisesti.
Asukasta tavattiin vähintään kerran kuukaudessa, pääsääntöisesti kotikäynnein tai vaihtoehtoisesti asukkaalle sopivassa paikassa, kuten kahvilassa tai kirjastossa. Poikkeuksena olivat kriisi- ja häiriötilanteet (esimerkiksi retkahdus, melu tai tupakointiin liittyvät tilanteet), jolloin kotikäyntejä lisättiin ja tukea tiivistettiin, kunnes tilanne rauhoittui.
Asukkaan vuokranmaksua seurattiin tiiviisti kuukausittain. Mahdollisiin maksuhäiriöihin puututtiin välittömästi, ja asukasta tuettiin myös muiden asumiseen liittyvien laskujen (sähkö, kotivakuutus, internet) hallinnassa.
Työskentely oli suunnitelmallista ja jatkuvaa. Seuraava tapaaminen sovittiin aina etukäteen ja tarvittaessa asukkaaseen pidettiin yhteyttä myös tapaamisten välillä etämenetelmin.
Kotikäyntien lisäksi työskentely sisälsi psykososiaalista tukea ja palveluohjausta. Asukasta tuettiin palveluihin hakeutumisessa ja niiden käytössä (esimerkiksi Kela, päihde- ja mielenterveyspalvelut, työllisyyspalvelut sekä kolmannen sektorin toimijat). Tuen intensiteetti oli usein suunniteltua suurempi.
Työskentelyssä keskeisiä teemoja olivat asuntoon ja taloyhtiöön kotiutuminen, uuteen asuinalueeseen kiinnittyminen, uusien arjen rutiinien rakentuminen sekä ihmissuhteisiin liittyvät asiat.
Työnjako hankkeen, tukitahon ja Y-Säätiön asumisneuvonnan välillä pidettiin selkeänä.
Tuen päättäminen
Työskentely päätettiin vaiheittain yhteistyössä asukkaan kanssa. Lopetusvaiheessa varmistettiin, että asukas koki pärjäävänsä arjessa ja tiesi, mistä saa tarvittaessa tukea. Tarvittaessa aktivoitiin olemassa olevat verkostot tai ohjattiin uusien palveluiden piiriin.
Kuuden kuukauden kohdalla toteutettiin kotikäynti yhdessä tukitahon ja Y-Säätiön asumisneuvonnan kanssa. Tuki päätettiin hallitusti asumisen vakiinnuttua, pääsääntöisesti 12 kuukauden kuluessa. Päättämisen yhteydessä täytettiin päättämislomake ja tarvittaessa välitettiin tieto asukkaan tilanteesta asumisneuvontaan.
Onnistunut asuminen-hanke suunniteltiin hyvinvointialueiden uudistuksen käynnistysvaiheeseen vuoteen 2023, jolloin tunnistettiin riski, että asumisyksiköistä itsenäisempään asumiseen muuttavat tai muuttoa odottavat henkilöt ovat vaarassa jäädä ilman riittävää tukea ja riskissä pudota palveluverkoston ulkopuolelle. Samanaikaisesti kunnissa ja tulevilla hyvinvointialueilla oli huolta asunnottomuuden ehkäisyn rakenteiden toimivuudesta sekä asumisen jatkuvuuden turvaamisesta uusissa palvelurakenteissa.
Asumisyksiköissä asutaan usein pitkiä aikoja, vaikka osa asukkaista olisi elämäntilanteensa puolesta valmis siirtymään tavanomaiseen vuokra-asumiseen. Samaan aikaan asumisyksikköpaikkoihin on pitkät jonot ja siten tarve tehostaa asukasvirtausta on tunnistettu. Siirtymää vaikeuttavat kohtuuhintaisten ja sopivien asuntojen puute sekä erityisesti nivelvaiheen tuen riittämättömyys. Muutto itsenäisempään asumiseen on merkittävä elämänmuutos, johon liittyy usein epävarmuutta ja pelkoa asumisen epäonnistumisesta sekä paluusta asumispolun alkuvaiheeseen.
Hankkeen käynnistysvaiheessa asumisen tuen palvelut olivat pääosin määräaikaisia ja muuton jälkeen tukea oli tarjolla yleensä vain 3–6 kuukauden ajan. Tämän jälkeen palveluun ei välttämättä ollut mahdollista palata, vaikka elämäntilanne myöhemmin kriisiytyisi. Tämä loi palveluvajeen julkisten palvelujen ja vuokrataloyhtiöiden asumisneuvonnan väliin. Tarve kohdistui joustavampaan ja kokonaisvaltaisempaan tukeen, jossa asumiseen liittyvät palvelutarpeet tunnistetaan myös muuton jälkeen.
Onnistunut asuminen -hanke vastasi tähän tarpeeseen kehittämällä yhteistyössä Helsingin kaupungin ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa toimintamalleja, rakenteita ja verkostoja, joiden avulla asumisyksiköistä muuttavien ja jo muuttaneiden henkilöiden asumisen jatkuvuutta voitiin tukea. Hankkeessa pilotoitiin jalkautuvaa ja kohtaavaa asumisen ohjausta, joka sijoittui hyvinvointialueen järjestämän asumisen tuen ja vuokrataloyhtiöiden asumisneuvonnan väliin. Toiminta täydensi julkisia palveluja ja vastasi erityisryhmien asumisen tuen tarpeisiin, joihin hyvinvointialueilla ei ollut riittäviä resursseja ja joihin asumisneuvonta ei sellaisenaan vastannut. Lisäksi hankkeessa tarkasteltiin digipalvelujen mahdollisuuksia täydentää kohtaavaa tukea.