Systemaattisen kehittämistoiminnan lähtökohtana oli aiempiin tutkimuksiin perustuva havainto siitä, että vapautuvat vangit jäävät varsin usein vaille tarvitsemiaan palveluita ja monesti heiltä puuttuu myös yhteys julkiseen sosiaalityöhön. Sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät rakenteelliset muutokset ja 2020-luvulla nopeasti edennyt palvelujen ja vankiloiden digitalisaatio luovat uusia mahdollisuuksia ja samalla myös haasteita vapautumisen nivelvaiheen tukeen. VAPAA-hankkeessa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin, miten monitoimijainen sosiaalityö voi olla rikostaustaisten asiakkaiden tukena vankilasta vapautumisen nivelvaiheessa. Tätä kysymystä lähestyttiin aiemmissa tutkimuksissa löydettyjen vaikuttavien toimintatapojen, sosiaalityön ammatillisen kokemuksen, vertaistukemisen ja kokemusasiantuntijuuden sekä kunnissa ja hyvinvointialueilla kehitettyjen toimintamallien avulla.
Vapautuvien vankien kanssa tehtävässä sosiaalityössä ei toimita yksin asiakkaan kanssa, vaan sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) on asetettu velvoite huolehtia siitä, että asiakkaan tilannetta selvitettäessä, päätöksiä tehtäessä ja sosiaalihuoltoa annettaessa on käytettävissä “henkilön yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävästi asiantuntemusta ja osaamista”. Sosiaalihuoltoa on lisäksi tarkoitus toteuttaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa niin, että palvelut muodostavat asiakkaan edun mukaisen kokonaisuuden (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014).
Moniammatillisuudessa ja -toimijuudessa on kyse laajasta työelämän muutoksesta, jossa ammatillinen osaaminen nähdään enenevässä määrin yhteisasiantuntijuutena, jota määrittää kyky rakentaa tietoa yhdessä muiden ammattilaisten kanssa (Mönkkönen & Kekoni, 2020). Monitoimijaisessa työssä yhteiset tavoitteet, tiedon kulku ja tekniset alustat edellyttävät ammattilaisilta yhtenäistä tietopohjaa (Karjalainen ym., 2019). Monitoimijainen sosiaalityö on kokonaisuus, joka kattaa hyvinvointialueiden sosiaalityön lisäksi vankiloiden sosiaalityön ja kuntoutuksen sekä kolmannen sektorin palveluita ja vertaistoimintaa.
Monitoimijaisessa yhteistyössä verkostojen koordinointi ja sosiaalisten tekijöiden, kuten sosiaaliseen osallisuuteen aktivoinnin, talousongelmissa auttamisen tai asumisen ohjauksen, huomioiminen on luonnollisesti ollut sosiaalityöntekijöiden erityistehtävä (Niemi, 2023). Sosiaalityöllä on näin ollen avainrooli ihmisten arkipäivän sujuvuuden, osallisuuden ja yhteiskunnan sosiaalisen eheyden turvaajana (Karjalainen ym., 2019, 41; Lindh, 2019, 14). Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirjassa 2018 (Juvonen ym., 2018) ennakoitiin, että tämä vaatii toteutuakseen monialaisten, esimerkiksi työllistymisen, kuntoutuksen sekä sosiaalisen ja terveyden näkökulmia yhdistävien työotteiden ja yhteistyökäytäntöjen sekä digitaalisen osaamisen lisääntymistä.
Vankilasta vapautuneiden kanssa tehtävää monitoimijaista sosiaalityötä tarkastellaan myös desistanssitutkimuksesta käsin. Desistanssitutkimuksessa kiinnitetään huomioita erityisesti siihen, millä tavoin ja keinoin rikollisuudesta irtaudutaan (esim. McNeill ym., 2012). Rikollisuudesta irrottautumiselle on esitetty erilaisia selityksiä, jotka painottavat joko sisäisiä tai ulkoisia tekijöitä tai näiden yhdistelmää (Fox ym., 2022). Rikollisuudesta irrottautuminen voi tapahtua yksittäisten käännekohtien kautta (Laub & Sampson, 2001) tai monivaiheisena prosessina, joka etenee rikosten tekemisen loppumisesta uuden identiteetin rakentumiseen ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen (Anderson & McNeill, 2019).
Kehittämistoiminnan tavoitteena oli rakentaa monitoimijaisen sosiaalityön toimintamalli vankilasta vapautuvan asiakkaan rikollisuudesta irrottautumisen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen tueksi sekä luoda tutkimusperustaista työkulttuuria hyvinvointialuille. Tavoitteena oli myös viedä hankkeessa tuotettua tutkimustietoa hyvinvointialueiden työkäytänteisiin sekä saada aikaan käytännön muutosta alueen monitoimijaiseen sosiaalityöhön yhteiskehittämisen keinoin. Samalla pyrittiin lisäämään eri toimijoiden ymmärrystä rikostaustaisten asiakkaiden erityiskysymyksistä ja digitalisaation luomista mahdollisuuksista. Kehittämistoiminnassa huomioitiin hyvinvointialueilla jo luodut hyvät käytänteet ja aiempien paikallisten hankkeiden keskeiset tulokset.
Kehittämistoiminta tuotti tutkimukseen perustuvan monitoimijaisen sosiaalityön toimintamallin hyvinvointialueilla toteutettavaan sosiaalityöhön. Kehittämistoiminta myös rakensi sosiaalityön tutkimusperustaista työkulttuuria sekä uusia digitaalisia työkäytänteitä vankilasta vapautuvien kanssa työskentelyyn. Kehittämistä tukevalla tutkimuksella pyrittiin lisäämään sosiaali- ja rikosseuraamusalan toimijoiden ymmärrystä rikostaustaisten asiakkaiden erityiskysymyksistä sekä digitalisaation keinoista tukea vapautuvia vankeja.