HR:n roolien selkeytys ja tiimin voimavarojen kehittäminen
HR:n roolien selkeytys ja tiimin voimavarojen kehittäminen
Tavoitteena on selkeyttää HR:n sisäiset roolit, kehittää asiakaskokemusta, vähentää häiriökysyntää sekä parantaa tiimin työhyvinvointia.
Toimintamallin nimi
Tavoitteena on selkeyttää HR:n sisäiset roolit, kehittää asiakaskokemusta, vähentää häiriökysyntää sekä parantaa tiimin työhyvinvointia.
Toimintamallin avulla on tarkoitus saada HR-tiimi paremmin jaksavaksi, paremmin toimivaksi sekä yhteistä tavoitetta kohti kulkevaksi tiimiksi. Ratkaisu, tavoite ja lopputulos on se, että toteutamme omien tehtäviemme selkeyttämisen itsellemme ensin ja sen jälkeen voimme päivittää ja muotoilla HR-prosessit asiakkaan suuntaan sujuvammaksi.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen omasta arvopohjasta heijastuva tavoite Suomen onnellisempina työntekijöinä, vaikuttaa myös HR-tiimin sisäiseen työhyvinvointiin sekä erityisesti sen aktiiviseen kehittämiseen. Hyvinvointialueemme strategisena kärkenä on henkilöstöön panostaminen ja uskommekin siihen, että hyvinvoiva henkilöstö tekee oikeita asioita oikealla tavalla ja asiakastaan palvellen. HR:n rooli esihenkilöiden kumppanina voi jäädä usein ympäröivien toimialueiden varjoon "tukipalveluna", mutta haluamme rakentaa toimintamallin HR:n sisäisen työhyvinvoinnin parantamiseen sekä voimavarojen kehittämiseen.
Toimintamallin kohderyhmänä on ensisijaisesti HR-tiimi ja sen toimijat. Kehittämistyön välilliset hyödyt kohdentuvat myös HR:n asiakkaisiin tehtäväkuvien päivittämisen, sisäisen tehtäväjaon selkeyttämisen sekä HR-tiimin työhyvinvoinnin paranemisen myötä.
Toimintamallin juurruttamisessa tärkeimmät tehtävät:
- Oma sisäinen toiminta ja sen selkeytys
- HR-prosessien aukikirjoittaminen sekä yli tiimirajojen tehtävä sisäinen yhteistyö
- Tiedottaminen HR-tehtäväkokonaisuuksista asiakkaalle
- Asiakkaan ottaminen mukaan HR-toimintojen kehittämiseen.
Resurssit:
- Aika
- kehittämistyö vaatii aikaa, yhteistä keskustelua sekä tavoitteen asettamista
- HR:n yhteisten kk-palaverien aikana kuukausittain tarkastelu
- Henkilöstö
- HR-tiimistä kehittämisryhmä suunnittelee sekä jalkauttaa kehitystyötä henkilöstöjohtajan kanssa
- asiakasosallisuus esihenkilöistä
- Raha
- tarvittaessa tuki esimerkiksi yhteistyön fasilitointiin ulkoiselta toimijalta voi vaatia rahallista panostusta
- Osaaminen
- viestinnälliseen tarpeeseen voidaan saada sisäistä tukea ja osaamisen vahvistusta organisaation sisäisiltä toimijoilta.
HR:n tiimien välinen yhteistyö on parantunut tehtävien selkeyttämisen myötä. Myös Vetoa ja pitoa-hankkeeseen osallistuminen on tuonut mukavaa, yhteiseen tavoitteeseen tähtäävää kehittämistä koko HR-henkilöstöön. Kehittämiskokonaisuuden myötä asiakasosallisuus on huomioitu paremmin sekä havaittu selkeitä parannusehdotuksia omassa toiminnassamme esimerkiksi viestinnällisissä seikoissa.