Haku
Haku palautti 2868 tulosta
Työkykyohjelmassa painopiste oli olemassa olevan työ- ja toimintakyvyn vahvistamisessa ja työllistymisen edistämisessä.
Osallistujalähtöinen toiminta vahvistaa päihderiippuvuudesta toipuvien uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa omassa elämässään ja yhteiskunnassa.
Työ- ja toimintakyvyn arviota ja tukea tarvitsevan pitkäaikaistyöttömän palvelukokonaisuus. Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn paraneminen ja työllistyminen, työttömyyden vähentyminen.
HyTe ry:n (entinen EJY ry) Iloa arkeen -hankkeessa (2017–2020) kehitettiin uudenlaista voimavaraistavaa ryhmätoimintaa, jonka tavoitteena oli pidempään työelämästä poissaollei
Hankkeessa luodaan Pirkanmaalle työkyvyn tuen palvelukokonaisuus.
Lapsiperheiden palveluohjaus on matalankynnyksen yhteydenottokanava lapsiperheille joissa on alaikäisiä lapsia. Lapsiperheiden palveluohjaus palvelee myös ammattilaisia.
Elintapojen pysyvään muutokseen tähtäävä aikuisten jatkuva ryhmä, joka tapaa viikoittain jumpan merkeissä. Lisäksi ryhmäläiset toimivat Verkkopuntari-alustalla.
Alle 12 -vuotiaan oppilaan huoltajat sekä toisen asteen opiskelijat voivat varata digitaalisesti ajan kuraattorin ja psykologin tapaamiseen Oma Kymenlaakso -palvelussa.
Järjestöpäivän tavoitteena on esitellä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille, mitä järjestöt tarjoavat opiskelijoille opintojen aikana (opinnäytet ja harjoittelupaikat) sekä valmistumisen jälkeen
Perhekoulu on 10 viikon ohjelma 3-6 vuotiaille haastavasti käyttäytyville lapsille ja heidän vanhemmilleen. Se tarjoaa myönteisiä keinoja toimivampaan arkeen ja lapsen kehityksen tukemiseen.