Haku
Haku palautti 2868 tulosta
Tavoitteena on selkeyttää ja kuvata aikuisten sosiaalipalvelujen ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen yhteistyöprosessit asiakkaiden hoidossa ja palvelussa.
PALVA - Paljon palveluita käyttävien palveluketjun vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus on Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoittama tutkimushanke.
Kainuulaisista ikäihmisistä koottua vapaaehtoisten joukkoa osallistetaan aktiivisesti mukaan hankkeessa tehtävään heille tarkoitettujen sote-palvelujen kehitystyöhön ja sen arviointiin säännöllises
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on otettu käyttöön digitaalinen ajanvaraus työikäisten palveluissa.
Digitaalisten palveluiden uudistaminen ja käytön laajentaminen lisää sekä opastuksen että digituen tarvetta asukkaille.
Tavoitteena luoda pysyviä rakenteita hyvinvointialueelle lähisuhdeväkivallan ehkäisyn tavoitteiden toteuttamisen perustaksi alueelliset tarpeet huomioiden, ja vahvistaa Siun soten roolia lähi
Turun yliopiston hallinnoima voimaperheet on alle kouluikäisten käytösongelmien varhaisen tunnistamisen ja tuen hoitomalli.
Pirkanmaalla toteutettiin osana laajempaa alueellista tiedolla johtamisen hanketta (KOMAS) henkilöstövoimavarojen tiedolla johtamisen nykytilaa kartoittava kysely.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on mahdollisuus ottaa käyttöön digitaalinen ajanvaraus vammaisten palveluissa.
Digimentoritoiminnalla kasvatetaan organisaation digikyvykkyyttä.