Sosiaali- ja terveyskeskukset
Ennaltaehkäisyn ja ennakoinnin työpaketti osana Pohjois-Savon Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushanketta (POSOTE20).
Innokylä on avuksi yksittäisille kehittäjille, mutta sillä on merkittävä asema myös suurten kokonaisuuksien suunnittelussa, toteutuksessa ja ohjauksessa.
Omasuuntima on sosiaali- ja terveydenhuollon digipalvelu asiakkuuksien segmentointiin. Omasuuntima-palvelun käyttöönotto on mahdollista hyvinvointialueilla, Helsingin kaupungilla ja HUS:ssa.
Palveluiden kehittämistyöhön on tärkeää ottaa mukaan sekä palveluita käyttävät asiakkaat että palveluiden parissa työskentelevät työntekijät.
Alkusyksy on ollut verkostoitumisen aikaa, kun työ Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hankkeissa on pikkuhiljaa käynnistynyt.
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusten käytännön kehittämistyö on parhaillaan käynnistymässä.
Palveluohjaus on matalankynnyksen neuvontaa, ohjausta ja tukea kaikenikäisille Seututerveyskeskuksen asiakkaille. Palveluohjaaja antaa tietoa mm.
THL on perustanut tutkimusverkoston Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman tueksi.
Yhdistystyöpajat ovat yhteiskehittämisen foorumi Sosteri-sotekuntayhtymän toiminta-alueella Savonlinnan seudulla.
Työttömän terveystarkastus hyvinvointialueiden verkkosivuilla. Löydät linkkejä verkkosivuihin avaamalla "Toimintamalli lyhyesti" haitarivalikon alapuolelta.