Ikääntyminen
Gerontologisen sosiaalityön toimintamallin perustana on yhdenmukainen asiakkaaksi tulonprosessi. Palvelun saanti perustuu ensiarviointiin ja käsittelyyn.
Kymenlaakson hyvinvointialueen gerontologisessa sosiaalityössä asiakastiedon hallinnan vahvistaminen TulKoti -hankkeen tuella.
Yhden ensihoitajan ensihoitoyksikkö, jonka tavoitteena on tarjota ja järjestää ensihoitoon ohjautuville kiireettömille potilaille tarkoituksenmukaista hoitoa, sekä lisätä kotiin vi
Kuvattu palvelujen väliset konsultointimallit ammattilaisten väleillä TulKoti -hankkeen tuella.
Tavoitteena on luoda toimintamalli ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asuvien ikääntyneiden toimintakyvyn tueksi.
Teknologia-asiantuntijuuden vahvistaminen kotihoidossa ja teknologiakoordinaattorin roolin vakiinnuttaminen ikäteknologian jalkauttamisen tukena ikäihmisten palveluissa.
Kotiin annettavaa, yksilöllistä, sosiaalista kuntoutusta ikääntyneille, joilla on haasteita päihteiden ja mielenterveyden kanssa. (Helsingin Tulevaisuuden sote -keskus -hanke)
Kotihoidon tarve arvioidaan aina kuntouttavan arviointijakson kautta.
Ikäihmisille suunnattu valmis, matalan kynnyksen sanataidehetken materiaali, jonka avulla voi muistella yhdessä, herättää keskustelua ja virkistää mieltä.
Ikäneuvolan toimintamalli on kohdennettu yli 65-vuotiaille. Tavoitteena on tunnistaa asiakkaan tuen tarpeet varhaisessa vaiheessa.