Kokemusasiantuntijaraati vahvistaa asiakasosallisuutta ja kokemustietoa esimerkiksi sairaanhoidon päätöksenteossa. Kokemusasiantuntijat osallistuvat toiminnan kehittämiseen ja arviointiin.
Esitys Varsinais-Suomen hyvinvointialueen lakisääteisiin tehtäviin kuuluvan järjestöyhteistyön koordinaation järjestämisestä, tehtävistä ja resurssista.
Digitaalisen sosiaali- ja terveyskeskuksen mielenterveyspalvelu sisältää sekä hoidon tarpeen arvioinnin että varhaisen vaiheen lyhytkestoisen hoidon.
Ikääntyneiden asiakasohjauksen vaikuttavuuspilotin tarkoituksena on lisätä vaikuttavuutta ikääntyneiden asiakkaiden hoidossa, vahvistaa ammattilaisen vaikuttavuustiedon hyödyntämistä ja tukea HVA:n
Urologian vaikuttavuuspilotin tarkoituksena on lisätä vaikuttavuutta eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun operatiivisesti hoidettavien potilaiden hoidossa.
Käytännönläheisiä oppaita, työpajamalleja ja tarinoita sekä kurssi tuetun vapaaehtoistoiminnan, vapaaehtoistoiminnan ja matalan kynnyksen ryhmätoiminnan tueksi.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kirjaamisen ja tiedon laadun kehittämisen mallin tavoitteena on sosiaali- ja terveydenhuollon kirjaamisen yhtenäistäminen ja tiedon laadun parantaminen.
Pirkanmaan perhekeskuksen yhteinen tapa hyödyntää lapsivaikutusten arviointia. Yhteinen tavoite, prosessi ja arviointikysymykset lapsivaikutusten arvioinnin toteuttamiselle.
Kehitetty tiedolla johtamisen tueksi. Mittaristo soveltuu mm. väestön suun terveydentilan, hoidon saatavuuden ja jatkuvuuden, sekä toimenpiteiden laadun arviointiin ja seurantaan.
Lääkeautomaattien sujuvan kierron toimintamalli käsittää prosessikokonaisuuden, jossa kuvataan hanketyöntekijän (nimike tarkentuu) rooli, lääkeautomaattien elinkaaren prosessi, ongelma- ja poikkeus