Kokemustieto
Kokemustieto
Teksti on pyritty pitämään tarkoituksella sellaisena, että se on kaikkien ymmärrettävissä. Lisäksi olemme tehneet selkeän koulutusrungon esimerkiksi.
Hima & Strada tuottaa vaihtoehtoisia kaupunkikierroksia, jotka lisäävät ymmärrystä eriarvoistumisen juurisyistä yhdistämällä kokemustietoa, tutkimustietoa ja vaikuttamista.
Veturointi-toiminnan kokemusasiantuntijuuteen perustuvalla kehittämis- ja vaikuttamistoiminnalla vahvistetaan kokemusasiantuntijoiden ja nuorten osallisuutta lastensuojelun
Mieli personal trainer (pt) -mallissa kokemusasiantuntija tarjoaa tukea mielenterveyden haasteita kokeville asiakkaille.
Yhteistutkijuus on tiedon yhteisrakentelua asiakkaiden ja työntekijöiden kesken arjen sosiaalityössä.
Toimintamallin avulla valmennetaan, työllistetään ja tuetaan nuoria aikuisia lastensuojelun kokemusasiantuntijoita heidän toimiessaan Auta Lasta ry:n Veturointi-toiminnan eri tehtävissä.
Yhteiskehittämistä tehdään ryhmässä, johon osallistuu kehitettävän asian kannalta oleellisia toimijoita.
Veturointi-toiminnassa nuoret aikuiset kokemusasiantuntijat työskentelevät lastensuojelun piirissä olevien/olleiden nuorten ja heidän lähiverkostojensa tukena sekä kehittävät lastensuojelua ja
Kokemustoimijoiden työtehtäviä koordinoiva taho ohjaa kokemustoimijat ja ammattilaiset yhteen ja tukee kokemusasiantuntijoita työssään.
Avoimet kokoukset pidetään vuorotellen kehittämiseen osallistuvissa yksiköissä.