Haku palautti 4862 tulosta
Luontolähtöinen kuntoutus tarjoaa kyvykkyyden kokemuksia ja merkityksellisen yhteisön työelämän ulkopuolella oleville. Toiminnan lähtökohtana on asiakas-ohjaaja-valtasuhteen tiedostaminen.
Aistien tila on prosessi, jossa julkinen tila muokataan moniaistiseksi kokemukseksi tuomalla sinne materiaaleja, kuvia, ääniä, tuoksuja.
Työkyvyn tuen tiimi arvioi yhdessä asiakkaan ja monialaisen verkoston kanssa työttömän asiakkaan terveydentilaa ja työkykyä.
Työ- ja toimintakyvyn arviota ja tukea tarvitsevan pitkäaikaistyöttömän palvelukokonaisuus. Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn paraneminen ja työllistyminen, työttömyyden vähentyminen.
Paljon tukea tarvitsevien työikäisten palveluohjauksen alueellinen toimintamalli kehitetään yhdessä asiakkaiden, monialaisten ammattilaisten ja järjestöjen kesken.
Kuvaus perhekeskusten palveluneuvonnan kokonaisuuden keskeisistä toimintaperiaatteista.
Työ- ja toimintakyvyn mukainen työkokeilu ja osaamisen edistäminen työkokeilun aikana. Tuetun työkokeilun tueksi kehitetään verkkovalmennus.
Toimintamallissa asukkaasta kasvaa oman kokemustiedon pohjalta vertaisiaan auttava yhteisöneuvoja. Tämä edellyttää osaamisen tunnistamista sekä osaamisen kasvun ja voimaantumisen tukemista.
Toteutetaan laadukkaita, nykyaikaisia ja asiakkaiden tarpeisiin perustuvia palveluita. Strategisena painopisteenä on varmistaa palvelutoiminnan asiakaslähtöinen kehittyminen.
Asiakkaat voivat hyödyntää hybridibottia tiedonhankintaan 24/7 ja löytää vastauksia etsimiinsä kysymyksiin myös live-chat -palvelun ollessa on suljettuna.