Vaalan hyvinvoinnin ja työllistämisen edistämisen palvelut - Etappi
Vaalan hyvinvoinnin ja työllistämisen edistämisen palvelut - Etappi
Vaalan kunta kehittää hyvinvointiin, osallisuuteen ja työllisyyteen liittyviä palveluja kahden EU:n osarahoittaman hankkeen puitteissa.
Työpaikkoja yhteistyöllä Vaalassa -hankkeessa kehitetään työllisyyden hoidon mallia valmistautumalla samalla TE-palvelut -uudistukseen. Vaalan kunta ei ole ollut mukana kuntakokeiluissa tähän liittyen. Hankkeen aikana kokeillaan ja parastetaan työnhakijoille ja työnantajille suunnattuja palveluja sekä rakennetaan verkostoja.
HOP - hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä - Vaalan osahankkeessa kootaan verkostoa kuntalaisten arjen parempaan hallintaan sekä lisätään palveluverkostossa työskentelevien osaamista sekä vahvistetaan kehittäjäasiakastoimintaa.
Kokonaisuuden nimi

Kokonaisuuteen kokoamme toimintamme kokeilut ja niiden arvioinnin sekä raportoimme hankkeiden tulokset ja toimintamallit myös muiden hyödynnettäväksi.
Vaalan kunnan tavoitteet hanketoiminnalle
- Paikallisten verkostojen kokoaminen kuntalaisten arjen tueksi
- Vaalalainen työllisyyden hoidon malli
- Valmistautuminen TE-palvelujen uudistukseen.
Kehittäminen on käynnistynyt syksyn 2023 aikana ja jatkuu vuoden 2025 loppuun.
Toiminta kohdentuu työikäisten kuntalaisten palvelujen parantamiseen ja heitä ohjaavien ammattilaisten osaamiseen lisäämiseen.
Viestinnän vahvistamiseen ja palvelujen tunnettuuden edistämiseen ja näkyväksi tekemiseen.
Kehittäjäasiakastoiminnan juurruttamiseen ja laajentamiseen.
Mukana kehittämisessä ovat kuntalaiset, työnhakijat, työnantajat, palvelujen tarjoajat ja kunnan toimihenkilöt.
Työikäisten palvelutarpeista ja hyvinvoinnista halutaan lisää tietoa. Yhteistä kokoontumistilaa matalalla kynnyksellä ei ole. Yhteiskehittämistä halutaan lisätä ja tehdä palveluverkostot tutuksi toisilleen.
Tavoittaa ja neuvoa kunnan työikäisiä ihmisiä heille tarkoitettujen palveluiden pariin. Tukea hyvinvoinnin ja työkyvyn ja työllistymisen tarpeissa.