Vastuut ja ohjeet selkeäksi

Päivitetään yksikön vastuuvuorojen ohjeet. Tavoitteena, että kaikki tietävät mitä pitää tehdä ja vastuu jakautuisi tasaisemmin. Ajantasaisilla ohjeilla varmistamme, että kaikki työtehtävät tulevat tehtyä.

Toimintaympäristö

Henkilöstökyselyssä nousi esiin että vastuuvuorojen ohjeet eivät ole selkeät jolloin sovittuja tehtäviä ei aina osata hoitaa ajallaan.  On pyritty siihen että yksikössä resurssit käytetään tehokkaasti.  Olemme selkeyttäneet työtehtäviä tarkentamalla vastuuvuoron ohjeistusta ja lääkkeenjakoprosessia.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Vastuuvuorojen tekijät vaihtelevat viikoittain joten jokaisen vakituisen työntekijän täytyy tietää mitä kunkin päivän vastuuvuoroon kuuluu. Tutun työyhteisön kesken on oletettu että päivittäisiä tehtäviä ei tarvitse aina kirjoittaa auki yksityiskohtaisesti.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Selkeille ohjeille on ollut tarve että viikottaisten työtehtävien tekeminen toteutuisi. Jos viivettä tulee tiedon siitä pitäisi kulkea vuorosta toiseen.

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Vetoa ja pitoa työryhmässä on asumisyksikön palveluvastaava/sairaanhoitaja, asumisen ohjaajia kaksi kappaletta sekä lähihoitajia kolme kappaletta. Asumisen ohjaajat ovat koulutukseltaan sosionomeja. Vetoa ja pitoa työryhmä on lähtenyt mukaan vapaaehtoisesti ja on innoissaan hankkeesta. Yhdessä teemme työtä sen eteen, että saadaan koko henkilökunta mukaan hankkeeseen. Tätä on toteutettu informoimalla asioista yksikön palavereissa ja työnohjauksessa. 

Tavoiteltu muutos

Vastuuvuorojen tehtävät ovat selkeät kaikille ja tulevat tehtyä ajallaan.

Muutoksen mittaaminen

Henkilöstöpulssikysely​ syksyllä 2025. Palautetuokiot kotiryhmäpalavereissa. Teams-alustalla käytävä toteutunut keskustelu muutosten vaikutuksista.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

On sovittu kaksi työntekijää per vastuualue (puhelinvastaava, lääkevastaava, sijaishankintaohje) päivittämään vastuuvuoron ohjeet. Koekäytön aikana palautetta on kysytty Teamsissa ja Vetoa ja pitoa-työryhmä muokkaa käytäntöjä palautteen perusteella.

Ratkaisun perusidea

Tarvittavat ohjeet päivitetty vastaamaan nykytilannetta. Ohjeet saatavilla sekä kirjallisessa että sähköisessä muodossa kaikille työntekijöille.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot

Ohjeet on tehty, otettu koekäyttöön ja muokattu palautteen mukaan. Ohjeita päivitetään aina tarpeen mukaan.

Vinkit toimintamallin soveltajille

Nostettava rohkeasti keskusteluun asioita joihin tarvitaan ohjeistusta ja sitten ryhtyä luomaan niitä yhdessä työyhteisön kanssa. Kun ohjeistukset on tehty niin jokainen osaa tehdä vastuualueeseen kuuluvat tehtävät.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä

Työssäjaksaminen on Henkilöstöpulssikyselyn mukaan hyvällä/erinomaisella tasolla. Työtehtävien toteutuminen suunnitellussa aikataulussa on toteutunut paremmin.